MILLENCOLIN: Kingwood

Täältä itänaapurista käsin voi olla vaikea käsittää, kuinka iso nimi Millencolin onkaan. Sen viittä studiolevyä on myyty kohta kaksi miljoonaa kappaletta ja Ruotsin albumilistan kärkipaikoista se on kilvoitellut jo kakkoslevy Life On A Platesta lähtien. Millencolinin jäsenillä on henkilökohtaisia sponsoreita ja saipa laulaja-basisti Nikola Sarcevic kaikessa rauhassa tehdä viime vuonna oman sooloalbuminkin.

Edes Bad Religion -legenda Mr. Brett ei saanut ryhtiä Millencoliniin sen aiempia levyjä tuottaessaan, mutta Chips Kiesbyen alaisuudessa bändi herää yllättäen eloon. Kingwood on kevyesti yhtyeen paras levy. Kevytpunkista garagerockin kautta jonnekin vihaiseen mainstream rockiin päätynyt Millen-colin ei yritä väkisin olla punk, vaan nyt biisit kohoavat ensi kertaa tyylikysymysten yläpuolelle.

Ikinä en olisi kuvitellut sellaista päivää näkeväni, että Millencolinin kaltainen ikuinen b-sarjalainen kohoaisi esikuvansa Bad Religionin rinnalle. Näin Kingwoodilla kuitenkin käy, sillä esimerkiksi Biftek Supernova lyö Brettin ja Greg Graffinin näiden omilla aseilla. Vauhdin, melodisuuden ja kaihomielen muodostaman kolmion sisäpuolelle sijoitutaan Kingwoodin parissa monesti muutenkin.