MILLENCOLIN: Home From Home

Kipakkaa skeittipunkkia takavuosina nakuttanut Millencolin on kasvanut koko genren mukana aikuiseksi. Hyperaktiivisen diskanttisoundin sijaan bändi on saanut hidastuneeseen ilmaisuunsa mukaan sopivan annoksen raskautta ja tummaa pohjavirettä. Suunta on oikea, mutta paha tästä on tosissaan mennä innostumaan.

90-luvulla jostain syystä alternative-leiman alle lyötyjä äijärock-bändejä (Live, GooGoo Dolls…) tuottanut Lou Giordano on saanut ilmeisen vapaat kädet Home From Homen sessioissa. Miehen aiemmista tekeleistä tuttu peruskaava on nimittäin tiukassa käytössä – eleetöntä särökitaraa ja peruspuhdasta rokkilaulua, kolmen minuutin kieppeillä pyöriviin tasapaksuihin kappaleisiin. Kansainvälinen vastine kotoiselle T.T. Oksalalle, siis. Voisiko joku kertoa näille miehille, että luovassa työssä käytettyä standardia ollaan pidetty hyveenä vain edesmenneissä Itä-Blokin maissa.

Takaisin asiaan. Vähiten levyn saippuamaisuus häiritsee rujossa Man Or Mouse -revittelyssä, josta asiastaan innostunut tekijälauma olisi voinut saada vielä hiukan enemmän irti – nyt toteutus jää turhan kainostelelevaksi. Bändin nuoruusvuosista muistuttava Fingers Crossedin olisi puolestaan voinut jättää kokonaan levyltä pois, sen verran karkealta nostalgia-yritelmältä biisi vaikuttaa. Millencolinin tulevaisuudelle en Home From Homen perusteella eurojani sijoittaisi. Juna meni jo.