MILLENCOLIN: True Brew

Arvio julkaistu Soundissa 6–7/2015.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

MILLENCOLIN
True Brew
Epitaph

Skeittipunkyhtyeistä skeittipunkein palaa seitsemän vuoden levytystauolta aurinkoisella ja iloisella otteella. Avausraita Egocentric Man niputtaa lievästi Bad Religion -pastissilta haiskahtavan johtoriffinsä kautta meiningin: tarttuvaakin tarttuvammat kertosäkeet ja herkullisen pirullinen asenne ovat ennallaan, ja sävellyskynä on ollut varsin terävänä. Tekee mieli laulaa mukana.

True Brew’n tuotanto on miellyttävän pehmeää ja samaan aikaan särmikästä. Täydellisemmältä ja täyteläisemmältä ei skedepunk voi kuulostaa. Bändi on tuotettu soittamaan kliinisen napakasti, mistä juontuu hetkellisiä heavy metal -mielleyhtymiä. Ihailtavaa on innostuneisuus, joka veteraanien soittosuorituksesta ja yhtyeen soinnista yhä kuultaa.

Kappaleet jäävät järjestään alle kolmeen minuuttiin, kuorolaulut ja kitaraliiditkin on kuultu jo siinä ajassa. Tuttuus ja tyyliuskollisuus ovat tässä genressä kuitenkin hyveitä, eikä siitä mitään tulisi, jos Millencolin muuttuisi. Juuri tällaisena yhtyeen uskolliset seuraajat bändin haluavat.

Lisää luettavaa