Kun levyn avausbiisi Feather Girl alkaa kevyesti ja jatkuu kauniina dramaattisena poppina, olen hetken aikaa hukassa. Onko tämä se sama yhtye, joka joku aika sitten riekkui keikoilla amfetamiinia vetäneiden urospaviaanien raivolla ja pieksi soittimistaan väkivaltaisesti svengaavaa pubirokkia suupielet vaahdoten?
Kolmannen laajasoundisen poplaulun kohdalla olen jo ohittanut omat ennakkokäsitykseni. Ymmärrän, että Soul Tattoolta taittuu myös Billy Idolin hienoimmat biisit etäisesti mieleen tuova kohtalokas pop. Aivan yhtä hyvin kuin parin vuoden takaiselta Pile Of Bonesilta tuttu hakkaavampi hautuumaiden bailurock, josta Malagan neljäs kappale Burning Edgar muistuttelee.
Viides biisi sisältää jo diskofunkkia. Hyvin tippuu sekin. Loppulevyllä sotketaan taas tummasävyistä poppia, aavikkobluesia, pianoballadeerausta, reteää bilerokkia ja kantrivaikutteita. Eikä siinä läheskään kaikki. Levyn loppuessa on pää miellyttävällä tavalla sekaisin.
Samuli Laihon ja Jussi Sydänmäen yhteistyö tuo kappaleisiin vahvaa jännitettä, joka tekee keskitasoisemmastakin standardirokkauksesta ainutlaatuisesta.