Kajaanissa miehet ovat kovakätisiä ja heidän soittamansa rock raskasta. Ymmärrän SoulHealerin lähtökohdat hyvin, sillä olen itsekin Luotikujalla oppini saanut.
The Kings Of Bullet Alley ilahduttaa tiettyyn pisteeseen saakka pakottomuudellaan ja menevillä kasaribiiseillään. Kotikutoinen tuotanto kuuluu asiaan ja luo heavyrockiin raikkaan ja nostalgisenkin henkäyksen.
Välillä vähän hätäisesti englantia lausuva Jori Kärki raakkuu aikansa, mutta selviää myös melodioista kovalla yrityksellä ja tunteella. Koko bändissä on paljon intoa, kun keskikalja maistuu eikä toistaiseksi pöhötä.
Nowhere Man heittää kehiin aika räikeät Led Zeppelinit ja Blind Faith -normirokki kestää jostain syystä lähes kuusi ja puoli minuuttia. Albumin päättää akustinen The Real Me, jolla bändi ei myöskään ole parhaimillaan. Silloin täytyy todeta, että jo viime vuonna omakustanteena levinneen levyn biisimateriaali on sisällöllisesti ja suorituksellisesti melko epätasaista.
