VÄRTTINÄ: Iki

Näin on käynyt, että Värttinä täyttää jo 20 vuotta. Suomalaisen kansanmusiikkibuumin katalysaattorin tähti on kotimaassa himmennyt huomattavasti alkuvuosien huumasta. Ulkomailla keikkaillaan kuitenkin ahkerasti. Suosio on kova useammalla mantereella. BBC:n Radio 3 sisällytti Värttinän vuoden vaihteessa ohjelmaansa, jossa kahdeksan maailmanmusiikkiartistia esitteli musiikkiaan ja maataan. USAn Utne Reader -lehti puolestaan esitteli ryhmän "yhtenä alkaneen vuoden jännittävimmistä ja sielukkaimmista taiteellisista toimijoista".

Perustaja Sari Kaasinen on jättänyt Värttinän jo ajat sitten. Alkuperäisporukasta on jäljellä Mari Kaasinen ja buzukisti/fonisti Janne Lappalainen. Kitaristi Antto Varilokin on ollut mukana pitkään. Kaasisen rinnalla laulavat nyt Susan Aho ja Johanna Virtanen. Haitaria vääntää sen huipputaitajiin laskettu Markku Lepistö eikä muussakaan miehistössä ole valittamista. Janne Haaviston tuottama juhlalevy tarttui nauhalle kuulemma ennätysnopeudella ja -helppoudella.

Kaikesta huolimatta Iki ei vaivuta minua ekstaasiin. Useiden bändijäsenten säveltämä ja sanoittama meno on erittäin professionaalia ja kuulijaystävällistä, mutta syvempää intensiteettiä tai luonnetta en siitä löydä. Alkuaikojen enemmän tai vähemmän aito karjalaisilkamointi on korvattu monivaikutteisella pop-folkilla, jossa länsi-suomalainen pelimannimeininki ja itä-suomalaisemmin kalevalainen lauluperinne sekoittuvat ennen muuta Balkanin aineksiin. Ulkomaalaisen korvaan yhdistelmä kuulostaa varmaan juurevasti suomalaiselta. Minusta se tuntuu aika arvattavalta vientituotteelta.