Etsi
"On ihanaa, että olemme saaneet aloittaa ennen paineistettua viraalikautta. Saimme keskittyä keikkailemiseen eikä tarvinnut miettiä, mikä trendaa", Elli Haloo pohtii musiikkikentän muuttuvia kuvioita.
Steve 'n' Seagulls aloittaa The Dark Side of the Moo -albuminsa julkaisukiertueen reilun viikon mittaisella kierroksella Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Soundissa päästään mukaan tunnelmiin kiertuepäiväkirjan merkeissä. Ensimmäisessä osassa Tomi "Remmel" Tajakka (laulu, akustinen kitara, balalaikka, mandoliini) kertoo orkesterin tunnelmista ennen kiertuetta ja muistelee yhtyeen edellisiä visiittejä Britteinsaarille.
Vuoden yhdeksäs Soundi-lehti kaupoissa perjantaina 17. lokakuuta.
Jos olet ihmetellyt, miksi Zen Café on pysynyt hissukseen näinä paluukiertueiden luvattuina aikoina, Ari Väntäsen Soundiin 9/25 toimittama Samuli Putro -haastattelu valaisee hieman tilannetta.
Kauko Röyhkä ja Riku Mattila ovat erilaisia muuttujia, joista syntyy hyvä yhtälö. Uusi albumi Meidät pelastaa vain rakkaus toimii, koska muusikot eivät ole lakanneet haastamasta toisiaan. Ari Väntänen haastatteli kaksikkoa Soundiin 7/25.
The Offspring / Jäähalli, Helsinki / 7.10.2025
Seitsenhenkinen Helloween on tullut jäädäkseen. Superkokoonpano näyttää toisella albumillaan viimeisillekin epäilijöille, ettei vanhojen jäsenten uudelleenrekrytointi ollut mikään markkinointikikka. Elli Muurikainen haastatteli yhtyeen toista laulajaa Andi Derisiä Soundiin 7/25.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus tarjosi menneen kesän aikana klassista ravintoa nostalgiannälkäisille, mutta nyt päälle käyvät syystuulet tuivertavat kokonaan uusin palkein – Tuomiojärven suunnasta. Timo Isoaho haastatteli bändiä Soundiin 7/25.
Voiko olla rakkaudentäyteisempää musiikkia kuin Auri? Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn kolmannen yhteisen levyn fantasiafolk antaa maailman ja ihmisyyden valon loistaa. Aki Nuopponen haastatteli kolmikkoa Soundiin 7/25.
Kaarle Viikate ja Marko Haavisto juhlistavat kymmenvuotiasta Laulu tuohikorteista -debyyttilevytystään kiertueella. Soundin Timo Isoaho kyseli kaksikolta, mitä muistoja levy herättää ja mitkä ovat fiilikset ennen kiertuetta.
"Käytämme lavalla korvamonitoreja, jotka periaatteessa blokkaavat kaiken ulkopuolisen äänen, mutta Tuska oli poikkeus. Porukka huusi ja metelöi mukana niin käsittämättömän äänekkäästi, että kuulin heidät koko setin ajan", laulaja Will Ramos kertoo Timo Isoahon toimittamassa haastattelussa.
Vaasa Palaa -yhtye oppi debyyttialbumia työstäessään, miten asioita ei kannata tehdä. Emilia Ahon toimittama Tarkkailuluokka-juttu julkaistiin Soundissa 7/25.