Apocalyptica nousi ryminällä ihmisten tietoisuuteen vuonna 1996 julkaistulla Plays Metallica by Four Cellos -esikoisellaan, jolla yhtye tulkitsi hevijätti Metallican kappaleita neljällä sellolla. Tulevana kesänä selloheviyhtye palaa juurilleen ja julkaisee debyytilleen jatko-osan: Plays Metallica Vol. 2 -albumilla yhtye ottaa tulkittavakseen niin vanhoja klassikoita The Four Horsemenista Blackenediin kuin myös Metallican uudempaa tuotantoa kuten St. Anger -levyn nimikappale.
”Vielä oli niin paljon hienoja biisejä, joita halusimme soittaa, ja olemme vain odottaneet täydellistä hetkeä. Tässä menee ihan kananlihalle, kun ajattelen teinipoikaa sisälläni, joka pääsee soittamaan suosikkibiisejään”, intoilee Perttu Kivilaakso, jonka mukaan ajatus uudesta Metallica-coverlevystä on kytenyt jo kutakuinkin 20 vuoden ajan.
Kesäkuun 7. ilmestyvältä levyltä on nyt julkaistu ensimmäisenä maistiaisena The Four Horsemen, jolla vierailee itse Metallica-basisti Robert Trujillo.
”Se on ehkä maailman siistein juttu. Emme edes joutuneet vääntämään tästä, vaan hänen vierailuaan tarjottiin meille”, toteaa Eicca Toppinen.
Tuleva levy on myös yhden aikakauden päätös, sillä se jää yhtyeen rumpalina 20 vuoden ajan toimineen Mikko Sirénin viimeiseksi Apocalyptica-julkaisuksi.
”Plays Metallica Vol. 2 oli viimeinen saatuvuksemme yhdessä, ja vakuutamme, että me kolme jatkamme Apocalypticana. Toivotamme Mikolle onnea ja menestystä kaikessa mihin hän tulevaisuudessa tarttuukaan”, Eicca, Perttu ja Paavo Lötjönen sanovat.
Uutta levyä juhlistetaan konsertilla Helsingin jäähallissa 8. kesäkuuta. Pitkän kiertueen avauskonsertti on osa Metallica Takeover -viikonlopun ohjelmaa, joka on rakennettu Metallican Helsingin-keikkojen (7. ja 9.6.) ympärille.
Plays Metallica Vol. 2 -levyn biisilista näyttää seuraavalta:
1. Ride the Lightning
2. St. Anger
3. The Unforgiven II
4. Blackened
5. The Call of Ktulu (in memory of Cliff Burton)
6. The Four Horsemen (ft. Rob Trujillo)
7. Holier Than Thou
8. To Live Is To Die
9. One
10. One (Instrumental)