Bluesmies on räjähtävä vastalause melankolialle – Rap ’n’ roll -yhtye esittäytyy positiivisuuden kautta kerrotulla erobiisillä

Turkulaisyhtyeen visiossa moderni rap yhdistyy isoihin rock- ja big band -soundeihin.
1.1.2020 11:56

Turkulainen, vuodesta 2016 toiminut rap ’n’ roll -yhtye Bluesmies on julkaissut ensimmäisen singlensä uuden vuosikymmenen kunniaksi. Bändin visiona on yhdistää moderni rap rock- ja big band -soundeihin sekä tarttuviin kertosäkeisiin ja debyyttisingle Kerro vielä nimi sitookin vaivattomasti yhteen räpin modernin ilmaisuvoiman, funkin letkeyden ja ison rock-soundin.

Kerro vielä nimi on erobiisi, joka tarttuu monia koskettavaan ikävään aiheeseen positiivisuuden kautta. Ihmissuhteiden päättyminen tuntuu aina pahalta, mutta kappale kannustaa hyväksymisen voimaannuttavaan tunteeseen. Kaunan kantaminen ei paranna haavoja, siispä hyväksyminen on askel oikeaan suuntaan. Kerro vielä nimi kertoo siis lähiön värikkäästä arjesta, with a little twist”, kuuluu yhtyeen kommentti.

YouTube video