Foo Fighters -pomo Dave Grohl ajautui viime vuonna kohun keskiöön kerrottuaan avioliittonsa ulkopuolella syntyneestä lapsestaan. Rockin mukavimman miehen maine koki sotkussa kovan kolauksen, ja mies vietti tapauksen jälkeen hyvän tovin hiljaiseloa.
Nyt Grohl kertoo The Guardianin haastattelussa käyneensä tapahtumien jäljiltä terapiassa ”kuutena päivänä viikossa 70 viikon ajan”.
Grohl ei puhu yksityisasioistaan suoraan, mutta kertoo tajunneensa terapriassa, että oli repinyt itseään liian moniin eri suuntiin.
”Olin vuosia liian kunnianhimoinen eri asioiden suhteen, oli dokumenttia, kirjaa ja vaikka mitä”, Grohl sanoo. ”Luulen, että kun varttuu Virginian lähiöissä opettajaäidin kanssa, sitä yrittää tarttua jokaiseen tilaisuuteen. Ajan myötä se alkaa syödä miestä. Näin jälkeen päin kummastelen, että mitä ihmettä oikein yritin todistella. Saavutusten tavoitteluun voi jäädä koukkuun, ja se on vaarallista. Kaikki muu katoaa tavoitteen ympäriltä. Kun sen saavuttaa, hyvää fiilistä riittää noin vuorokaudeksi, ja sitten se katoaa. Jää vain se sama tyhjyys, jota on pakko alkaa täyttämään jollain muulla.”
Myös Foo Fighters on aktivoitunut, ja julkaissut kolme singleä tulevalta albumiltaan. Viimeisimmän näistä löydät täältä. Your Favourite Toy -pitkäsoitto ilmestyy 24. huhtikuuta.