Dave Mustaine avautuu terveysongelmasta, joka omalta osaltaan vaikutti Megadethin lopetuspäätökseen

Megadeth-pomon kädet eivät ole entisellään.
25.12.2025 21:37

Megadeth-kippari Dave Mustaine kertoo kärsivänsä kitaristille varsin ikävästä käsivaivasta. Mies puhui aiheesta espanjalaisen MariskalRockTV:n haastattelussa.

”Työstimme [tulevaa nimikkolevyä] studiossa ja se oli ollut todella vaikeaa jo useamman viikon”, Mustaine kommentoi olosuhteita, joiden myötävaikutuksesta päätti yhtyeen paketoimisesta. ”Yritimme saada kaiken tehtyä, ja oli luonnollisesti tärkeää, että albumi tulisi tehtyä oikein. Meillä oli erilaisia määräaikoja ja ne tekivät asiat vaikeiksi. Käsiini sattui vietävästi. Eräänä päivänä sitten totesin managereille, että ’enpä tiedä kuinka kauan pystyn jatkamaan tätä.’ En vain sanonut: ’Hei, haluan jäädä välittömästi eläkkeelle.'”

Mustaine kertoo käsiään vaivaasta kämmenpuolen sidekudoksen paksuuntumisesta, joka muodostaa kyhmyjä ja juosteita, jotka puolestaan vetävät sormet hiljalleen koukkuun.

”Voit katsoa tätä kättä. Tässä menee koholla oleva viiva”, Mustaine toteaa käsiään esitellessään. ”Sitä kutsutaan Dupuytrenin kontraktuuraksi ja se saa sormeni koukistumaan näin. Se on jo alkanut. Lisäksi sormissani on niveltulehdus. Kaikki nämä muhkurat tekevät soittamisesta kivuliasta.”

Mustaine ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa kiiruhtamassa leikkaukseen.

”Aion odottaa kunnes olen valmis, sillä jos teen sen nyt 95-prosenttisessa kunnossa ja leikkaus aiheuttaa takapakkia, se olisi huono päätös”, Mustaine perustelee. ”Jos odotan kunnes kädet alkavat aiheuttaa tosissaan ongelmia eikä leikkaus tuo helpotusta, niin ainakin olen kiertänyt kaikkialla ja hyvästellyt kaikki. Lopetan ilman että mitään jäi sanomatta tai tekemättä.”

Megadeth julkaisee omaa nimeään kantavan jäähyväisalbuminsa 23. tammikuuta 2026.

YouTube video