David Bowie oli loistava muusikko, mutta bändinsä jäsenille hän saattoi olla etäinen hahmo. Näin voi päätellä George Murrayn Classic Rockille antamasta haastattelusta, jossa basisti muistelee taivaltaan Bowien yhtyeessä vuosina 1975–80. Murrayn soittoa voi kuulla sellaisilla levyillä kuin Station to Station (1976), Low (1977), Heroes (1977), Lodger (1979) ja Scary Monsters (and Super Creeps) (1980).
Pitkässä haastattelussa Murray kertoo, miten hän alun perin pääsi Bowien bändiin rumpali Dennis Davisin ja kitaristi Carlos Alomarin myötävaikutuksella. Kolmikko oli tutustunut toisiinsa New Yorkin muusikkopiireissä, ja kaksi viimeksi mainittua olivat jo edenneet Bowien lähipiiriin. Kun Bowie sitten alkoi etsiä uutta basistia, Murrayn nimi nostettiin esille. Miehen tulikaste suoritettiin, kun Bowie hioi Golden Years -kappaletta, ja kun homma lähti käyntiin mukavasti, Murray löysi itsensä supertähden maailmankiertueelta.
Yhteistyön päättyminen viisi vuotta myöhemmin sujui vähemmän mukavasti. Murray kertoo alkaneensa käyttää Bowien yhtyeessä kokaiinia – mikä ei tainnut olla lainkaan ainutlaatuista tuossa kokoonpanossa –, ja tämä paha tapa saattoi vaikuttaa lopputulokseen. Murray joka tapauksessa muutti New Yorkista Los Angelesiin, ja yhteydenpito Bowien kanssa yksinkertaisesti loppui.
”Se ei saanut mitään muodollista loppua. Minua ei erotettu, he eivät vain soittaneet minulle enää. En saanut edes viestiä Davidilta, jossa olisi kerrottu, että he jatkavat ilman minua. Se oli vaikeaa aikaa”, Murray kertoo.
Murrayn musiikkiura loppui käytännössä siihen. Hän sai myöhemmin töitä koululaitoksen piiristä ja keskittyi nuorisotyöhön. Bowieta hän ei tavannut enää koskaan, mutta kolme vuotta erottamisensa jälkeen Murray kohtasi Carlos Alomarin sekä Bowien uuden basistin Carmine Rojasin losangelesilaisen hotellin hississä.
”Se hetki särki sydämeni, mutta sanoin, että ok, hauska tavata. Niin se päättyi. Elämäni musiikin parissa hajosi siihen.”