Ennätykset paukkuivat Oasiksen Wembleyn-keikoilla – fanit kuluttivat aivan tolkuttomia määriä mallasjuomaa

Oasis-faneille maistuu ohrapirtelö.
1.8.2025 21:53

Wembleyn-stadionin ruoka- ja juomatarjoiluista vastaava Delaware North on julkistanut lukuja, joista selviää, että Oasiksen fanit ovat kulautelleet kitusiinsa suorastaan ennätyksellisiä määriä olutta. Asiasta uutisoi The Times.

Oasis on soittanut nyt kolme keikkaa seitsemästä Lontoon massiivisen stadionkompleksin uumenissa. Yhtyeen fanit ovat ostaneet joka ilta 250 000 tuoppia olutta. Vertailun vuoksi viime vuonna Coldplayn keikoilla menekki oli keskimäärin 120 000 tuoppia ja Taylor Swiftin vastaava luku oli 40 000.

Timesin mukaan stadionille ja sieltä ulos kiikutettiin keikkojen aikana noin 4500 oluttynnyriä, ja lähialueiden pubit ovat myös lyöneet rahoiksi myymällä mallasjuomaa, ja varmasti vähän muutakin, janoisille Oasis-faneille.

Lue myös: Millaisessa iskussa Oasis operoi massiivisessa paluukonsertissaan? Sehän selviää tuoreelta viralliselta keikkaäänitykseltä