Gene Simmons pohtii politiikkaa: ”Voi olla, että Donald Trump uudelleenvalitaan äänivyöryllä”

27.9.2018 11:22

Kissin Gene Simmons kertoi jälleen Toronto Sun -lehdelle suorasukaisia näkemyksiaan maailmanmenosta. Puheenaiheiksi nousivat muun muassa Simmonsin päihteettömyys, ex-kitaristi Ace Frehleyn ongelmat sekä Donald Trump, jota kohtaan Simmonsilla tuntuu olevan kaksijakoiset tuntemukset.

Simmonsilta kysyttiin suoraan, tekeekö Trump hänen mielestään hyvää työtä. Tavallaan, kuuluu basistin vastaus noin tulkittuna.

”Monet ovat häneen tyytymättömiä, kenties syystäkin”, Simmons sanoo.

”Mutta Dow Jones -indeksi on 26,000 tai siihen suuntaan, työttömyys on alle neljän prosentin ja talous kukoistaa paremmin kuin koskaan. Kaikki muu on vain politiikkaa.”

”Jos pidät tyypistä, äänestä häntä uudelleen. Jos et, niin pidä huoli, ettei kukaan äänestä. Minun arvioni on selkeä: jos häntä ei aseteta syytteeseen tai hän ei aloita uusia sotia, ja jos Dow Jones nousee 29,000:n, kuten se hyvin saattaa tehdä, Trumpia ei pelkästään valita uudelleen vaan hänet valitaan äänivyöryllä.”

Simmons arvelee amerikkalaisperheiden välittävän lopulta vain kahdesta asiasta: ovatko he turvassa ja millaiset tulot heillä on.

”Turvallisuudella tarkoitan sotia, poliisivoimia, kaikkea sellaista. Entä pystyvätkö ihmiset ruokkimaan perheensä? Onko heillä työpaikka? Saavatko he kunnon palkkaa? Kaikki muu on vain politiikkaa”, Simmons tuumaa.

”Jos et pidä Trumpista, koska hän on ollut uskoton, sinun täytyy jatkaa samaa ajatusmallia aina George Washingtoniin tai Justin Trudeaun isään saakka. Silloin täytyy olla pitämättä miehistä yleensä.”