Kaksi viikkoa Metallican keikkoihin – Tässä tärkeää infoa paikalle suuntaavalle hevikansalle

Hevijätti konsertoi Helsingissä 7. ja 9. kesäkuuta.
24.5.2024 08:44

Hevijätti Metallica saapuu kahden viikon päästä M72-maailmankiertueellaan Suomeen ja konsertoi Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 7. kesäkuuta sekä sunnuntaina 9. kesäkuuta. Molemmilla keikoilla kuullaan tyystin eri setit eli samaa biisiä ei viikonlopun aikana kuulla kahdesti.

Tapahtumajärjestäjä Live Nation on nyt julkaissut kattavan infopaketin viikonlopusta, johon kuuluu Metallican keikkojen lisäksi paljon muutakin ohjelmaa kuten Metallica-leffanäytöksiä, bändin luottokuvaaja Ross Halfinin keskustelutilaisuus, tribuuttibändin esiintyminen On the Rocksissa sekä kruununa Apocalyptican konsertti Helsingin jäähallissa, josta löytyy myös virallinen Metallica Fan Zone, joka tarjoaa kohtaamispaikan ympäri maailmaa saapuville faneille.

Molempina keikkapäivinä portit avataan kello 16 ja ensimmäinen lämmittelijä (perjantaina Mammoth WVH, sunnuntaina Ice Nine Kills) nousee lauteille kello 18. Toinen lämmittelijä esiintyy kello 18:55 (perjantaina Architects, sunnuntaina Five Finger Death Punch) ja lopulta itse Metallica kajauttaa ensimmäiset soinnut ilmoille kello 20:55. Tapahtumat päättyvät viimeistään kello 24. Live Nation muistuttaa, että aikataulut ovat arvioita ja saattavat muuttua.

Stadionille suuntaavia kehoitetaan käyttämään julkisia kulkuvälineitä. Samalla muistutetaan, että Mannerheimintien remontti voi aiheuttaa muutoksia sekä kävelyn, pyöräilyn sekä joukkoliikenteen reitteihin. Kulkureitit opastetaan maastossa mahdollisimman selkeästi. Myös Rautatientorin metroasema on suljettu remontin vuoksi, eli lähimmät metroasemat ovat itä-Helsingistä saavuttaessa Helsingin yliopiston metropysäkki ja lännestä Kampin metroasema. Mikäli tulet paikalle autolla, kannattaa kulkupeli jättää reilusti kauemmas stadionista, sillä välittömässä läheisyydessä ei ole pysäköintialueita.

Tarkempia ohjeita ja infoja löydät täältä. Katso myös Metallican omat Helsinki-sivut, josta löytyy infoja tulevan viikonlopun tapahtumista sekä vanhoista Helsingin-vierailuista. Sivujen kautta pystyy lisäksi tekemään itselleen räätälöidyn soittolistan, jota sitten kuunnella stadionia kohti matkatessaan.