Metalliyhtye Lamb of Godin laulaja Randy Blythe, jolla on pitkä historia viinan ja muiden päihteiden kanssa, laittoi korkin lopullisesti kiinni lähes 15 vuotta sitten. Blythe muisteli tuoreessa The New Man -podcastissa kokeneensa heräämisen Lamb of Godin kiertäessä Australiaa Metallican lämmittelijänä.
”Viimeinen ryppyilta tapahtui Brisbanessa. Menin ulos ystävien kanssa ja join pääni aivan täyteen – mutta tällä kertaa se ei toiminut. Minulle alkoholi oli asia, jolla hiljensin äänet pääni sisällä – äänet, jotka ovat vihaisia maailmalle ja minulle itselleni ja omille vioilleni ja kusipäiselle käytökselleni. Sisäinen kriitikkoni oli ja osaa olla vieläkin hyvin ankara. Mutta tällä kertaa alkoholi ei enää hiljentänyt niitä ääniä”, Blythe kertaa.
”Heräsin hotellin parvekkeelta ja katsoin alas kadulle. Vastapäätä oli lempikirjakauppani, kaduilla oli useita ravintoloita joista sai hyviä ruokia, vasemmalla oli Brisbanen kasvitieteellinen puutarha, jossa oli upeita kasveja ja totta kai outoja eläimiä ja lintuja, olimmehan Australiassa. Se on todella upea paikka. Katselin niitä sviittini parvekkeelta. Olin Australiassa, tililläni oli mukavasti rahaa, olimme kiertueella vittu Metallican kanssa. Olin oppinut hoitamaan hommani bändissä juomisesta huolimatta. Olin silloin vielä yhdessä pitkäaikaisen kumppanini kanssa. Ulkoapäin kaikki oli hyvin.”
”Mutta katsoessani hienoa näkymää tajusin, etten halunnut tehdä enää mitään. En halunnut olla olemassa. Ei minulla ollut niinkään itsetuhoisia ajatuksia, vaan ajattelin, etten vain halua enää olla. Halusin hävitä. Katsoin pöydälle, johon olin asetellut tyhjentämäni kaljapullot. Olen ympäristöni suhteen hieman pakkomielteinen ja jopa kännissä olin asetellut pullot täydelliseen muodostelmaan ja etiketit osoittivat samaan suuntaan. Tajusin olevani kuin nuo tyhjät pullot: ulospäin kaikki on täydellisesti järjestyksessä, mutta sisältä olen tyhjä ja pienikin tönäisy hajottaisi kaiken. Tajusin, että tällä kertaa minun on todella raitistuttava.”
Lue myös: Lamb Of God -solisti latasi tylyä tekstiä somessa – maailman rikkain mies sai kuulla kunniansa
Blythe, joka oli koko pitkän uransa esiintynyt ainoastaan humalan tuoman itsevarmuuden ja rohkeuden voimin, muistaa yhä, miten vaikeaa oli nousta lavalle ensimmäistä kertaa täysin selvänä.
”Menin keikkapaikalle hyvissä ajoin ja hain tukea Metallican jäseniltä ja kiertuehenkilökunnalta, jotka olivat raittiita. ’Olen aivan raunio. Yritän raitistua, voitteko auttaa?’ ja he olivat tukena. Kävelin lavalle 14 000 ihmisen eteen – olin aivan palasina ja itkin hysteerisesti. Onneksi minulla oli silloin pitkät hiukset, jotka pidin kasvojeni edessä koko ajan ja musiikkimme on hyvin aggressiivista”, Blythe muistelee.
”Tuntui siltä kuin joku olisi raapinut ihoani kauttaaltaan, kuin sieluni olisi revitty vereslihalle. Seisoin siinä 14 000 ihmisen edessä, huusin ja itkin hallitsemattomasti. Mutta kukaan ei huomannut mitään, koska juoksin ympäriinsä ja moshasin samalla. Selvisin keikasta ja se oli ensimmäinen päiväni raittiina. Se oli 18. lokakuuta 2010 enkä ole sen jälkeen juonut tai ottanut huumeita.”
Lue myös: Randy Blythe inhoaa nähdä yleisön puhelimia Lamb of Godin keikoilla – harkitsee kipakkaa vastaiskua