Maineikas rock-kitaristi ja tuottaja Rick Derringer on kuollut

Derringer muistetaan erityisesti Hang On Sloopy -hitistä sekä yhteistyöstä Edgar ja Johnny Winterin kanssa.
28.5.2025 09:42

Amerikkalainen kitaristi ja tuottaja Rick Derringer menehtyi maanantaina 26.5. sairaalassa Floridan Ormond Beachillä. Hän oli kuollessaan 77-vuotias. Suru-uutisen on vahvistanut Derringerin vaimo Jenda TMZ-lehdelle.

Yhdeksänvuotiaana ensimmäisen kitaransa saanut Derringer, syntymänimeltään Richard Zehringer, perusti ensimmäisen bändinsä The McCoysin vuonna 1962. Yhtye julkaisi vuonna 1965 oman versionsa alkujaan The Vibrationsin äänittämästä My Girl Sloopy -kappaleesta, joka vaihdettiin muotoon Hang On Sloopy. Hang On Sloopy nousi listaykköseksi ja siitä on muodostunut Ohion osavaltion virallinen rocklaulu, jota soitetaan muun muassa urheilukisojen kotiotteluissa.

1970-luvun alussa The McCoys -jäsenistä tuli Johnny Winterin taustabändi, ja ryhmä keikkaili sekä julkaisi yhden levyn nimellä Johnny Winter And. Myöhemmin Derringer liittyi Edgar Winterin White Trash -kokoonpanoon ja lopulta Edgar Winter Groupiin. Derringer toimi myös tuottajana Edgar Winter Groupin They Only Come Out at Night -menestysalbumilla, joka sisältää muun muassa bändin tavaramerkkikappaleet Frankenstein ja Free Ride.

Vuonna 1973 Derringer julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa All American Boy, jolta löytyy muun muassa hitti Rock and Roll, Hoochie Koo. Vuonna 1976 hän perusti Derringer-bändin, joka julkaisi neljä pitkäsoittoa (jonka debyytillä soitti rumpuja myöhemmin Diossa ja Black Sabbathissa kannuttanut Vinny Appice, joka muisti Derringeriä sosiaalisessa mediassa).

Derringer teki urallaan yhteistyötä myös muun muassa Steely Danin, Bette Midlerin, KISSin, Barbra Streisandin, Bonnie Tylerin, Cyndi Lauperin, Joe Bonamassan ja Ronnie Montrosen kanssa.

YouTube video
YouTube video
YouTube video