Megadethilla jättikasa ideoita – mutta Metallica vie silti voiton

21.7.2014 21:43

Oulun Qstockissa esiintyvä Megadeth kasailee parhaillaan uutta studioalbumia. Kitaristilaulaja Dave Mustaine on kertonut työstämisen edistymisestä amerikkalaisen radioaseman haastattelussa.

– Studioni tietokoneella on yli 130 alustavaa ideaa ja/tai valmiimpaa biisiä, joten meillä ei ole minkäänlaista puutetta materiaalista. Esittelen parhaillaan näitä ideoita muille Megadeth-miehille ja olen jo saanut heiltä monia hyviä parannusehdotuksia, Mustaine kertoo.

Metallican kanssa jo kolmisenkymmentä vuotta kilpasilla ollut Mustaine jää siis kakkoseksi, sillä Metallicasta vuonna 1983 lähtöpassit saaneen Mustainen vanhoilla bändikavereilla on vielä enemmän ideoita seuraavaa studiolevyä varten. Kuten Soundissakin on aikaisemmin uutisoitu niin Mustainen tilalle aikoinaan tullut kitaristi Kirk Hammett kertoi jo pari vuotta sitten seuraavaa:

– Jamesilla (Hetfield, laulajakitaristi) on noin 800 uutta ideaa ja minultakin löytyy nelisensataa ajatusta.

Saapahan nyt nähdä, kumpi saa sen seuraavan albumin aikaisemmin pihalle. Erittäin vahva veikkaus: Megadeth.