Mitä Max Cavalera ajattelee alkuaikojen Sepulturasta? ”Voi saatana, millaista riffiä siellä on”

"En kykenisi enää säveltämään mitään vastaavaa. Minun on turha edes yrittää", Cavalera tuumaa Aki Nuopposen toimittamassa haastattelussa.
14.11.2025 16:35

Soundi 10/25 on täten julki! Aviisin sivuilta löytyy monenmoisia haastatteluja joka lähtöön, ja onpa mukaan saatu itse Max Cavalera kuulumisiaan kertomaan. Aki Nuopposen toimittamassa haastattelussa Cavalera kertoo, miksi hän innostui äänittämään veljensä Iggorin kanssa uusiksi Sepulturan varhaisia levyjä ja miltä oman pojan kanssa musisoiminen tuntuu. Sekä kaikenlaisia muitakin asioita.

Julkaisemme nyt pienen näytteen pidemmästä Cavalera-haastosta, joten lue alempaa, mikä se homman nimi niissä uusissa Sepultura-tulkinnoissa oikein on. Koko jutun voi sitten katsoa lehdestä. Uusimman Soundin muusta sisällöstä voi lukea enemmän esimerkiksi täältä. Aika kunnioitettavan monipuolinen kattaus on lehteen saatu, pakko sanoa!

Lue myös: Tarina siitä, miten Sielun Veljet kaappasi Silu Seppälän ulkomaille: ”Jossain vaiheessa me annettiin Silun soittaa tyttöystävälleen”

Lue myös: Kitaravelho Timo Kämäräinen puhuu Alexi Laihosta ja Ace Frehleystä: ”Aloin treenata jo hotellilla yhtä Alexin sooloa”

Nykyaika on toisinaan ihmeellistä. Kun Max Cavalera vastaa videopuheluun, hän on junassa matkalla Cavalera Conspiracy -keikalta toiselle. Mukana ovat vaimonsa Gloria ja veljensä Iggor. 

Seuraavaksi tähtäimessä on Soulfly-kiertue, mutta Max fiilistelee myös meneillään olevaa rundia, jolla Cavaleran veljekset ovat keskittyneet erityisesti vanhaan Sepultura-tuotantoon. Homman juurena ovat toissa ja viime vuonna julkaistut uusinnat kahdesta ensimmäisestä Sepultura-albumista Mordid Visionsista (1986) ja Schizophreniasta (1987) sekä Bestial Devastation -ep:stä (1985). 

– Ihan kaikki eivät varmasti liputtaneet ajatuksemme puolesta, kun päätimme äänittää varhaista Sepulturaa uudelleen, mutta halusimme saada ne levyt kuulostamaan siltä miltä niiden pitää kuulostaa, Max sanoo. 

– Teimme levyille oikeutta. Nyt kaikista riffeistä voi jopa saada selvää ja rummutkin kuulostavat rummuilta. Jos taas alkuperäiset versiot ovat tärkeitä jollekin, luukuttaa sitten niitä. Minä kuuntelen näitä versioita. 

Vanhaan materiaaliin palaaminen ei ole vain nostalgista vaan voi merkitä musiikintekijälle vielä paljon enemmän. 

– Jotenkin me koimme uudelleen sen, mistä kaikki lähti, ja muistutimme itsellemme, mistä tämän kaiken tekemisessä on oikeasti kyse, Max sanoo ja kertoo olevansa veljensä kanssa nyt läheisempi kuin koskaan. 

– Sepultura on minun ja Iggorin verissä ja meidän vertamme on Sepulturassa, joten en olisi voinut tehdä tätä kenenkään muun kuin veljeni kanssa. Halusimme äänittää nämä levyt yhdessä, kokea Sepulturan uudelleen yhdessä ja tietenkin kiertää yhdessä. Nämä levyt ovat verenperintöämme. Ne ovat Cavaleran perheen yhteisiä aikaansaannoksia. 

Yksi asia yllätti Maxin, kun kaksikko palasi 1980-luvun puolivälissä tekemänsä metallin äärelle. 

– Olen säveltänyt elämäni aikana varmaan tuhansia riffejä ja soittanut kaikenlaista kamaa, mutta voi saatana millaista riffiä jossain Necromancerissa, Warriors of Deathissä ja Crucifixionissä on. En kykenisi enää säveltämään mitään vastaavaa. Minun on turha edes yrittää. Iggor joutui tosissaan miettimään, miten soittaa sitä kaikkea. Siinä huomasi hyvin, miten paljon aikaa on kulunut ja kuinka paljon olemme muuttuneet. 

– Tietenkään tuollainen ei ole mikään ongelma pojilleni. Zyon ja Igor suorastaan häpäisivät meidät vetämällä treeneissä huvikseen ihan samoja kappaleita ykkösellä läpi muutaman kuulostelun perusteella. Se oli hetki jona tajusin, että Cavalera Conspiracy on yhä verevää kamaa, mutta kyllä pojista polvi paranee – ja pahenee.