Rammsteinin rumpali Christoph Schneider kertoi Thomann-soitinliikkeen Thomann’s Drum Bash -podcastin haastattelussa hieman siitä, millaisella asenteella hän hoitaa osuuksiaan yhtyeessä. Mitä ilmeisimmin teollisuusmetallin soittaminen on ryhmätyötä, jossa ei ole tilaa yhden soittajan briljeeraamiselle.
”Ei pidä suututtaa laulajaa. Se tarkoittaa, että täytyy tukea bändiä ja muodostaa tavallaan perustus muille muusikoille. Ja perustuksen täytyy olla selkeä, yksinkertainen ja vakaa”, Schneider sanoo ja jatkaa:
”Jos soitat liian monimutkaisia juttuja – se tietysti riippuu kappaleesta, mutta jos soitat biiseihin niihin kuulumattomia juttuja, kaikki muut hermostuvat ja saat pahoja katseita. Niinpä siinä on kysymys kurinalaisuudesta, ettet soita liikaa vaikka olisit innoissasi ja mielessäsi olisi monenlaisia ideoita. Täytyy vain soittaa kappale niin kuin se kuuluu soittaa.”
Schneider myöntää, että hän on saanut kerran jos toisenkin arvostelevia vilkaisuja bänditovereiltaan kesken keikan, kun rumpali on innostunut jossain kohtaa liikaa.
”Aikaisemmin urallani halusin soittaa enemmän tuplabassareilla tai jotain vastaavaa, ja yritin tehdä niin sellaisten kappaleiden aikana, joihin tuollaiset jutut eivät kuuluneet. Kollegani eivät olleet järin innostuneita siitä. He haluavat, että soitan hyvin suoraviivaisesti ja keskityn muiden tukemiseen ennemmin kuin siihen, että näyttäisin, mitä kaikkea osaan rummuilla tehdä”, Schneider sanoo.
”Niinpä soittotyylistäni on tullut ajan mittaan varsin yksinkertainen. Olihan minulla enemmän ideoita soittoni varalle, mutta kun aloin soittaa klikkiraidan päälle, huomasin, etten voi tehdä moniakaan niitä kuvioita, koska muuten en pysy rytmissä. Niinpä jätin monet jutut sivuun, ja soittotyylistäni on tullut selkeämpi ja yksinkertaisempi.”