Stoner rock -pioneeri Monster Magnetin perustajajäseniin kuulunut Tim Cronin on kuollut. Croninin tytärpuoli Maggie Chesek välitti viestin suru-uutisesta yhtyeen Instagram-sivujen kautta.
Croninilla diagnosoitiin alkuvuodesta Lou Gehrigin tautina tunnettu ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi. Kyseessä on harvinainen ja parantumaton liikehermoja rappeuttava tauti, jonka pääasiallisia oireita ovat lihasten jäykkyys, lihasnykäykset ja asteittain pahentuva lihasten heikentyminen, mikä johtaa vaikeuksiin puhumisessa, nielemisessä, liikkumisessa ja lopulta hengittämisessä.
Cronin perusti Monster Magnetin yhdessä laulaja-kitaristi Dave Wyndorfin ja John McBainin kanssa vuonna 1989. Ensimmäisellä demolla Cronin soitti rumpuja ja McBain bassoa, mutta toisella demolla mukana oli rumpali Tom Diello ja Cronin vaihtoi bassoon, McBain vuorostaan toiseen kitaraan. Tällä nelikolla äänitettiin myös bändin debyytti-ep, joka ilmestyi 1990.
Cronin astui sivuun bändin kokoonpanosta ennen Spine of God -debyyttipitkäsoiton ilmestymistä, mutta jäi mukaan taustavoimiin toimien vuosien ajan yhtyeen valoteknikkona kiertueilla.