Mötley Crüe -solisti Vince Neil kertoo saaneensa aivoinfarktin viime jouluna kotonaan. Muusikko menetti sairaskohtauksessa jalkojensa hallinnan ja joutui opettelemaan kävelemään uudelleen.
Mötley Crüe julkisti alunperin aloittavansa maaliskuussa Las Vegasissa messevän keikkaputken, mutta joutui siirtämään sen syyskuulle. Syyksi kerrottiin laulajan ”lääketieteellinen toimepide”.
”Sain aivoinfarktin. Menetin koko vasemman puoleni. Minun täytyi opetella kävelemään uudelleen, ja se oli rankkaa”, Neil sanoo Las Vegas Review -Journalille. ”Lääkärit eivät uskoneet minun voivan nousta enää lavalle. Minä siihen, että ’ei, ei. Aion tehdä niin. Katsokaapa vaikka.'”
”Ihmiset joutuivat kantamaan minut vessaan, koska en pystynyt itse liikkumaan. Sitten pääsin pyörätuoliin. Siitä vaihdoin kävelytelineeseen ja myöhemmin kävelykeppiin”, Neil jatkaa. ”Nykyään en tarvitse enää mitään. Mutta oli täysipäiväinen työ päästä takaisin siihen pisteeseen, että olo oli jälleen hyvä.”
”Ottaa oman aikansa ennen kuin aivot alkavat liikuttaa jalkoja. Sitä yrittää kävellä, mutta se ei suju oikein.”
Neil on paiskinut hommia kuntonsa kohentamiseksi ja juossut paljon.
”Se on ollut rankkaa, mutta olen 90-95 prosenttisesti siellä missä ennen [infarktia], ja se on mahtavaa”, Neil iloitsee.
Mötley Crüen keikkaputki Park MGM:ssä alkoi perjantaina.
Lue myös: Joko Vince Neilillä ääni kulkee? – Tuoreita videoita Mötley Crüe -laulajan keikalta julki
Lue myös: Michael Monroe kirjoitti viime vuonna Vince Neilille kirjeen – aiheena Razzlen kuolema