Muun muassa Katri Ylanderin, Jore Marjarannan, Neljänsuoran, Sanin ja Putous-hahmojen albumeille musiikkia tehnyt Sara Suvela on julkaissut tänään ensimmäisen oman albuminsa. Levyn nimi on Lauluja kotiovelta, ja sen yhteydessä esitellään myös Toivun kaikesta -biisiin tehty musiikkivideo. Katso Matti Olavin kuvaama ja editoima video alempaa.
Lauluja kotiovelta -albumin sävellykset, sanoitukset ja tuotanto ovat pääosin Sara Suvelan omaa käsialaa. Mukana menossa on muun muassa Villihevosia-laulun sanoitukset tehnyt pitkän linjan tekstittäjä Martti Heikkilä. Levy on tekijän mukaan matka pöytälaatikon sävellyksistä co-writtaamiseen, biisien myymiseen muille artisteille ja lopulta oman tuottajaäänen löytämiseen – naisena miesvaltaisella alalla. Albumi kokoaa yhteen Suvelan sävellyksiä kymmenen vuoden ajalta.
“Tämä levy on kasvutarina. Olen opetellut tuottajuutta, äänittämistä ja itseni kuulemista uudella tavalla. Haluan rohkaista muitakin naisia ottamaan tilansa myös tuotantopöydän äärellä”, Suvela kertoo ja jatkaa:
“Toivun kaikesta on voimabiisi niille, jotka käyvät läpi surua tai elämän haasteita. Se kertoo siitä, miten aika tekee tehtävänsä – ja lopulta me kaikki toivumme.”
Suvelan livetyylittelyä voi katsoa artistin Youtube-kanavalta. Parin päivän päästä sinne ilmaantuu livestriimi Helsingin Roihupellon Taidekorttelissa esitettävästä levynjulkaisukeikasta. Suora linkki 26. lokakuuta kello 18 alkavaan livelähteykseen löytyy tästä.
