Musiikkiin keskittynyt joukkorahoitussivusto PledgeMusic konkurssiin – kuinka käy artistien ja fanien rahojen?

12.5.2019 19:27

Variety raportoi joukkorahoitussivusto PledgeMusicin taloudellisten vaikeuksien edenneen siihen pisteeseen, että velkoja aletaan periä konkurssipesän kautta.

PledgeMusic on ollut talousvaikeuksissa jo ainakin viime vuodesta lähtien, mutta ongelmat tulivat toden teolla julkisiksi tämän vuoden alussa, kun yhtiö ei kyenyt maksamaan yhdysvaltalaiselle proge metal -suuruus Queensrÿchelle tämän fanien uuden levyn äänityksiä varten keräämiä 70 000 dollaria. Yhtiö oli käyttänyt omien käyttöehtojensa vastaisesti keräyksistä saatuja rahoja oman toimintansa pyörittämiseen, mutta lopulta tämäkään ei ollut enää tarpeeksi kannattelemaan sitä taloudellisesti pinnan yläpuolella.

Varietyn lähteet arvioivat PledgeMusicin olevan artisteille velkaa kaikkiaan noin 1-3 miljoonaa dollaria. Konkurssimenettelyssä yrityksen omaisuus tullaan myymään velkojen kuittaamiseksi, mutta Variety esittää suuria epäilyksiä sen suhteen, että sekään riittäisi kattamaan summaa joka artisteille kuuluu. Näin ollen useat muusikot ovat vaarassa jäädä ilman rahojaan ja heitä tukeneet fanit ilman maksamiaan tuotteita.

PledgeMusicin perustajiin lukeutuva Benji Rogers kirjoittaa artisteille osoittamassaan kirjeessä tilanteesta seuraavaa:

”Olen todella pahoillani. Lupasin kertoa teille uutisia heti kun tiedän enemmän, ja kuulin juuri virallisen vahvistuksen johtokunnan tapaamisessa. Yhtiö asetetaan konkurssiin jossakin vaiheessa tätä tai seuraavaa viikkoa, joka tarkoittaa sitä, että Pledgen omaisuudesta saatavat rahat jaetaan velkojien kesken. Tämä sisältää kaikki artistit joille yritys on velkaa. Tämä on viimeinen asia jota halusin, ja toivon teille kaikille kelvollista takaisinsaantia.”