Millaista musiikkia tähtinäyttelijä Javier Bardem olisi halunnut kuulla viikonlopun Oscar-gaalassa? Vanity Fair kysyi tätä asiaa gaalan punaisen maton yhteydessä, ja Bardem antoi toimittajalle yksityiskohtaisen vastauksen. Espanjalaisnäyttelijä oli paikalla jakamassa parhaan kansainvälisen elokuvan palkinnon.
”Pidän hard rockista, baby. Rakastan hard rockia”, Bardem kertoi toimittajalle.
Kun Bardem alkoi luetella bändejä, joiden musiikkia hän toivoisi dj:n soittavan, mies mainitsi sekä klassikkoyhtyeitä että yhden uudemman sukupolven metalcore-nimen.
”Toivoisin Bad Omensia, pidän heistä paljon. Metallicaa tietysti myös. Voisin ottaa myös hieman AC/DC:tä, he ovat suosikkibändini. Ja lopuksi, ennen nukkumaanmenoa, voisin ottaa vähän Motörheadia. Lemmyn ääni tuudittaa minut uneen”, Bardem sanoo.
Melkoista menoa, jos Lemmyn karhea ääni ja Motörheadin hirmuinen metakka toimivat kaverilla tuutulauluina. Mutta kukin tyylillään! Katso alkuperäinen haastattelupätkä täältä.