Nightwishiltä ensimmäinen maistiainen tulevalta levyltä – Katso eeppinen video

Singlellä on mittaa reilut kahdeksan minuuttia.
21.5.2024 12:00

Nightwish julkaisee uuden pitkäsoittonsa Yesterwynde 20. syyskuuta. Kyseessä on järjestyksessään yhtyeen kymmenes studioalbumi. Nyt levyltä on julkaistu ensimmäisenä singlenä vaatimattomasti reilut kahdeksan minuuttia kellottava Perfume of the Timeless, jonka kylkeen tehdyn videon voit katsoa ylempää.

”Yesterwynden kirjoittaminen ja muu valmistelutyö otti enemmän aikaa kuin mikään Nightwishin levy aiemmin. Albumia työstettiin lähes päivittäin kolmen ja puolen vuoden ajan. Lopputulos on juuri aiottujen visioiden kaltainen, joten olen täpinöissäni”, yhtyeen johtaja ja säveltäjä Tuomas Holopainen kertoi Soundin Timo Isoaholle.

”Ensimmäinen single Perfume of the Timeless sisältää muun muassa lauseen ’We are because of a million loves’, ja siihen kiteytyy kenties levyn tärkein teema. Me olemme osa katkeamatonta ketjua, joka vie miljardien vuosien päähän. Jokainen esi-isämme ja -äitimme eli sukukypsäksi asti, ja jos edes yksi heistä olisi kuollut nuorena sairauteen tai joutunut vaikkapa luolakarhun kitaan, sinua ei olisi olemassa. Olemassaolomme on siis lähes käsityskyvyn ylittävä onnenpotku ja etuoikeus!”

Lisää luettavaa