”Albumia on luonnehdittu raskaimmaksi Nightwish-teokseksi” – Tuomas Holopainen kertoo, millainen levy on tuleva Yesterwynde

15.5.2024 11:02

Nightwish julkaisee odotetun Yesterwynde-levyn 20. syyskuuta. Kyseessä on yhtyeen kymmenes studioalbumi. 

– Numero kymmenen on hieno ja pyöreä luku. Uusi levy on pitkä matka ja kokemus, johon kannattaa varata aikaa. Pinnan alla on suuri määrä yksityiskohtia kuulijoiden löydettäväksi, mutta niitä oleellisimpia asioita ei tarkoituksella ole haudattu liian syvälle, kertoo kosketinsoittaja ja säveltäjä Tuomas Holopainen. 

Yesterwynden kirjoittaminen ja muu valmistelutyö otti enemmän aikaa kuin mikään Nightwishin levy aiemmin. Albumia työstettiin lähes päivittäin kolmen ja puolen vuoden ajan. Lopputulos on juuri aiottujen visioiden kaltainen, joten olen täpinöissäni. 

Voisiko sanoa, että Yesterwynden tekeminen oli jopa aiempaa intensiivisempää? 

– Kyllä se varmaan oli! Kun työskentely alkoi edetä, oma kunnianhimon ja pieteetin määrä meni niin sanotusti taivaankannesta läpi, enkä lopulta halunnut päästää luomisprosessista irti päiväksikään, kertoo Holopainen. 

– Voisi myös sanoa niin, että Yesterwyndestä tuli matkan varrella obsessio ja turvasatama. Ihan kaikkea – sävellyksiä, lyriikoita, orkkasovituksia, kansitaidetta, musavideoita, miksauksia ja niin edelleen – hiottiin enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Millainen levy on musiikillisesti luvassa? 

– Albumin jo kuulleet ovat kuvailleet sitä hyvin eri tavoin. Se on kiintoisaa, mutta ei yllättävää. Joidenkin mukaan Yesterwynde kuulostaa erityisen paljon ”bändilevyltä”. Albumia on myös luonnehdittu raskaimmaksi ja pahaenteisimmäksi Nightwish-teokseksi. Progressiivinen-termi on myös noussut esiin, sanoo Holopainen. 

– Itse koen, että Yesterwynde soundaa, maistuu ja tuntuu vahvasti Nightwishin ytimeltä, toki uusilla maailmoilla ja mausteilla ryyditettynä. Lisäksi sanoisin, että Yesterwynde on myös meidän lyriikkavetoisin albumi. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä, että musa on enemmän kuin koskaan ”naimisissa” sanoitusten kanssa. Jos joku kohta sävellyksessä ihmetyttää, niin tekstejä tarkastelemalla saattaa hyvinkin selvitä, mistä on kysymys. 

Tekstimaailmasta puheen ollen: Yesterwynde päättää trilogian, jonka edelliset palaset ovat Endless Forms Most Beautiful (2015) ja Human. :II: Nature. (2020). 

– Uuden levyn isot teemat ovat samankaltaisia kuin kahdella edeltäjällään. Aika, muistot, kuolevaisuus ja humanismi ovat eräitä avainsanoja. 

– Ensimmäinen single Perfume Of The Timeless sisältää muun muassa lauseen ”We are because of a million loves”, ja siihen kiteytyy kenties levyn tärkein teema. Me olemme osa katkeamatonta ketjua, joka vie miljardien vuosien päähän. Jokainen esi-isämme ja -äitimme eli sukukypsäksi asti, ja jos edes yksi heistä olisi kuollut nuorena sairauteen tai joutunut vaikkapa luolakarhun kitaan, sinua ei olisi olemassa. Olemassaolomme on siis lähes käsityskyvyn ylittävä onnenpotku ja etuoikeus! 

Entä mitä albumin nimi Yesterwynde tarkoittaa? 

– Otsikko kuvaa erästä tunnetta, jolle ei löydy vastinetta esimerkiksi englannin kielestä. Siksi meidän piti temmata tuulesta uusi sana. Albumin on tarkoitus avata mainittu tunne kuulijalle! 

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 5/24.

Lisää luettavaa