Rockveteraani The Who – tai siis orkesterin ainoat elossa olevat alkuperäisjäsenet Roger Daltrey, 81, ja Pete Townshend, 79 – piti tänään tiedotustilaisuuden, jossa kerrottiin yhtyeen lähtevän loppukesästä viimeistä kertaa Pohjois-Amerikan-kiertueelle. 16 keikkaa käsittävä kiertue alkaa 16. elokuuta Floridan Sunrisesta ja päättyy 28. syyskuuta Las Vegasiin.
”Jokaisen muusikon unelma 1960-luvun alussa oli menestyä Yhdysvaltojen listoilla. Meille unelma tuli toteen 1967 ja se muutti elämämme lopullisesti. Amerikkalaisyleisö on aina ottanut meidät lämpimästi vastaan ja se on ollut hyvin inspiroivaa – se muistutti siitä tunteesta, jonka koin kun kuulin ensimmäistä kertaa rokkia radiosta. Musiikillista vapautta!” laulaja Daltrey kommentoi jäähyväiskiertueen tiedotteella.
”Minulle Amerikka on aina ollut hieno paikka ja kulttuurieroilla oli merkittävä vaikutus. Se oli mahdollisuuksien maa. Ei ole helppoa jättää taakseen niin isoa osaa elämää, kuin The Who’n kiertueet ovat olleet. Kiitos tuestanne ja toivottavasti näemme vielä tämän viimeisen kerran.”
Kitaristi Townshend on samoilla linjoilla Daltreyn kanssa, vaikka myöntääkin, ettei kiertäminen ole ollut aina kovin nautinnollista.
”Mutta se on ollut aina helppoa. Paras työ, mitä voin kuvitella. Siksi palaan aina uudestaan tien päälle ja joka kerta tapaan uusia faneja ja tunnen uutta energiaa. Roger ja minä olemme hyvässä iskussa iästä huolimatta ja odotamme innolla, että pääsemme antamaan kaikkemme viimeistä kertaa ja jättämään lämpimät hyvästit uskollisille faneillemme”, Townshend toteaa.
Niin, The Who on toisaalta soittanut ensimmäisen jäähyväiskiertuensa jo vuonna 1982 – sillä kertaa keikkalavoilta pysyttiin pois seitsemän vuotta – eikä alkuperäisrumpali Keith Moonin tai basisti John Entwistlen kuolematkaan ole saaneet Daltrey-Townshend -kaksikkoa pysymään poissa tien päältä. Toisaalta Townshend on viime aikoina puhunut hyvin avoimesti siitä, miten keikkailu ei ole hänen juttunsa ja miten The Who’n tarina on jo loppusuoralla. Ja kyllähän ikäkin alkaa herroilla jo painaa, joten olisikohan tämä nyt sitten oikeasti se lopullinen jäähyväiskiertue? No, aika näyttää.
Lue myös: Pete Townshendin mukaan The Who alkaa olla valmis ”ryömimään pois ja kuolemaan”
Lue myös: Roger Daltrey puhuu The Whon oudosta rumpalijupakasta: ”V**ut sosiaalisesta mediasta”