Rob Halford kertoo, millainen osa K. K. Downingilla on uudessa Judas Priest -dokkarissa

Rob Halford puhui entisestä yhtyetoveristaan.
12.4.2026 22:33

K. K. Downingin ja Judas Priestin tiet erkanivat jo 15 vuotta sitten. Leirien välit eivät ole sittemmin aina olleet ne kaikkein lämpimimmät, mutta herrat ovat muun muassa mahtuneet samalle lavalle Rock and Roll Hall of Fame -tilaisuudessa vuonna 2022.

Downing on mukana myös tuoreessa The Ballad of Judas Priest -dokumentissa. Halford kommentoi Metal Hammerin haastattelussa.

”Mielestäni välillämme vallitsee edelleen kunnioitus. Välillämme on edelleen rakkautta ja kunnioitusta”, Halford sanoo väleistään.

”Hän on Judas Priestin tarinan kertomisen kannalta yhtä tärkeä nyt kuin aiemminkin. Niin se vain on. Hän oli mukana ihan alussa, ennen kuin itse edes liityin bändiin. Hänen arvonsa ja merkityksensä kuuluu musiikissa soitamme edelleen K. K.:n, minun ja Glennin [Tipton] tekemiä biisejä.”

”Se on minusta tärkeää, ja lähettää faneille ja kaikille muillekin viestin, että vaikka joku ei olisikaan bändissä, sillä ei ole merkitystä. Sillä että kunnioitamme toisiamme on.”

Entä voisiko Downing vielä palata yhtyeen riveihin.

”Mielestäni se, mitä hän sanoi dokkarissa oli suoraa ja vakuuttavaa, ja se että hän ei tiettyjä juttuja, oli tärkeää.”

”Musiikkia tehdessä täytyy haluta nousta lavalle. Ei sovi pidätellä mitään. Siellä pitää olla oikeista syistä. Jos näin ei ole, ei ole oikeutta nousta lavalle. Siihen ei tule suhtautua puolihuolimattomasti. Ei voi vain ilmaantua paikalle palkan eteen. Se on väkevä sisäinen tunne, mikä ajaa lavalle ja antamaan itsestään kaiken kiertelemättä ja tunteella. Jos sitä fiilistä ei löydy, täytyy tehdä kuten K. K. teki.”

YouTube video