Rollarit entisellään, Oasis-Noelin kitara palasiksi

2.9.2009 20:30

Pian viisikymppisiä juhliva The Rolling Stones on kiistänyt pikavauhtia huhut, joiden mukaan orkesteriin vuonna 1963 liittynyt rumpali Charlie Watts olisi eronnut ryhmästä. Australialainen Undercover julkaisi uutisen, jossa kerrottiin rumpalilegendan poistuneen bändin riveistä. Undercover kirjoittaa: "Charlie Watts has quit the band. He will never record or tour with the band again." Monet muut nettisivustot ehtivät julkaista Undercoverin uutisen ennen kuin brittiyhtyeen tiedottaja ehätti kertomaan oman näkemyksensä: "Contrary to a fabricated story that ran this morning on a small music web site in Australia, drummer Charlie Watts has not left The Rolling Stones.”

Kerrottakoon myös, että The Rolling Stonesissa aikoinaan soittaneen kitaristi Brian Jonesin kuolemaa ryhdytään tutkimaan uudelleen. Jones löytyi kesällä 1969 kuolleena uima-altaan pohjalta. Tuolloin 27-vuotiaan miehen kuolema tulkittiin tapaturmaiseksi vaikka monet epäilivätkin kitaristin joutuneen murhatuksi. Brittipoliisi on nyt paljastanut saaneensa uusia tietoja, joiden pohjalta Jonesin kuolemaa tutkitaan uudelleen.

Nolosti hajonneen Oasiksen kitaristi Noel Gallagher on puolestaan kertonut lisää bändin kohtalokkaasta Pariisin-reissusta. Kitaristin mukaan "laulaja ja veljeni Liam Gallagher saapui Pariisiin kovassa humalassa". Liam ei suostunut kuuntelemaan Noelin moitteita vaan hän päätti pistää veljensä arvokkaan kitaran palasiksi. Se olikin sitten viimeinen pisara Noelin arkkuun – Oasis ei noussut pariisilaisyleisön eteen lainkaan. Myöhemmin samana iltana kitaristi ilmoitti eronneensa yhtyeestä.

Gallagherin veljesten äiti Peggy uskoo edelleen sopuun.

– Poikani ovat aina tapelleet. Kyllä he tästäkin sotkusta selviävät, Peggy kertoo brittimedioille.