HANOI ROCKS: Two Steps From The Move

Arvio julkaistu Soundissa 11/2004.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.
Mitä olisi voinutkaan olla?

Arvio

HANOI ROCKS
Two Steps From The Move
Johanna

Mitä olisi voinutkaan olla? Suomen kaikkien aikojen rockyhtyeen tilanne vuonna 1984 oli kutkuttava. Yhtye oli solminut maailmanlaajuisen levytyssopimuksen CBS/Columbian kanssa ja ryhmän ympärillä mainitut nimet olivat ennenkuulumattomia täkäläisessä musiikkibisneksessä: tuottaja Bob Ezrin (Pink Floyd, Kiss, Alice Cooper, Lou Reed), A&R-mies Muff Winwood (Sade, Wham!, Adam And The Ants) ja Mott The Hooplen Ian Hunter. Käytetyt studiotkin olivat tuttuja vain isojen tähtien levyjen takakansista: The Record Plant, Roundhouse ja Trident Studios. Masterointi oli jätetty, ei enempää eikä vähempää kuin Greg Calbin (muun muassa Springsteenin Born To Run) harteille.

Hanoi Rocks oli vahva paketti. Klassisen muotin mukaan ryhmästä löytyi loistava keulahahmo Michael Monroe, ajattomien klassikoiden säveltämiseen kykenevä kitaristi Andy McCoy ja pis-teenä i:n päälle juuri oikealla tavalla karismaattinen mutta silti sopivasti taustalla pysyttelevä rytmiryhmä: Nasty Suicide, Sam Yaffa ja Razzle. Vieläkin vahvemmaksi kokonaisuuden teki asialleen omistautunut manageri Seppo Vesterinen. Kaikki näytti hyvältä tulevaisuutta ajatellen. Kun yhtye aloitteli loppuvuodesta 1984 lokakuussa ilmestyneen Two Steps From The Moven tiimoilta Pohjois-Amerikan kiertuetta, puuttui kohtalo kuitenkin julmalla tavalla peliin rumpali Razzlen kuoleman muodossa. Jäljelle jäi hiljalleen hajoava bändi ja loputon spekulaatio: mitä olisi voinutkaan olla?

Aivan kaikki ei ennen tragediaa kuitenkaan ollut kohdallaan. Up Around The Bend oli outo valinta ensimmäiseksi singleksi ison diilin jälkeen. Keneltä loppui luotto yhtyeen omaan materiaaliin? McCoyn sävelkynä oli todistetusti erittäin terävä ja Hanoin aiemmasta tuotannosta olisi varmasti löytynyt vahva ehdokas läpimurtohitiksi. Eikä Two Steps From The Move ollut sittenkään se täysosuma, jota oli lupa odottaa. Soitto levyllä on selkeästi tiukempaa kuin edeltävällä Back To Mystery Cityllä, soundit huomattavasti paremmat ja ennen kaikkea kappaleet sovitettu huolellisemmin. Mystery Cityn kappaleita ajoittain vaivaava päämäärättömyys on saatu kuriin. Silti, jotain Two Stepsiltä jäi uupumaan, eikä materiaali ollut ihan sitä, mihin -Hanoit parhaimmillaan pystyivät. Suorimmat rypistykset eivät pärjää Mystery Cityn vallattomille renkutuksille ja niiden tietynlaista poikamaisen viatonta otetta jää kaipaamaan.

Seuraava levy olisi tehnyt heistä super-tähtiä. 

Lisää luettavaa