Vuosikausia tuntui, että suomalainen rock eli Hanoi Rocksin menestyskrapulassa. Kaikkea suomalaisten artistien kansainvälistä menestystä verrattiin siihen musiikkityylistä, asiayhteydestä tai ajankohdasta riippumatta.
Mental Beat 1980-1985 niputtaa kaikki oikeat Hanoi-albumit yhdelle lp-boksille, jolla Hanoi Rocksin koko musiikillinen perintö tulee todenmukaisena esille. Keskitytään siis siihen.
Hanoi Rocks ei ollut ensisijaisesti glam- tai hard rock -bändi, vaan porukka, joka halusi soittaa rockia oman mielensä mukaan. Genrettäminen ei ollut vielä pilannut musiikin monimuotoisuutta. Näiltä kuudeltä vinyyliltä se tulee esiin paremmin kuin koskaan. Jos Andy McCoyta huvitti tehdä vaikkapa calypsoa, ei mikään sitä estänyt.
Hanoit julkaisivat viisi albumia vuosien 1981 ja 1984 välissä. Olkoonkin että yksi niistä oli kokoelma, saavutus on itsessään mittava. Kääntöpuolena levytystahdille oli se, ettei bändi lopulta onnistunut studiossa kertaakaan niin hyvin kuin sen olisi kykyjen puolesta voinut. Se ei silti tarkoittanut sitä, että sävellyksistä vastannut McCoy ei olisi ripotellut jälkeensä näiden vuosien aikana kahmalokaupalla helmiä. Jos debyyttialbumin ensiraita on Tragedy, on sen tekijällä syytäkin jäädä historiaan.
Jos Andy McCoyta huvitti tehdä vaikkapa calypsoa, ei mikään sitä estänyt.
Albumeista erityisesti kaksi ensimmäistä (Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks, 1981 ja Oriental Beat, 1982) kuulostavat siltä, että ne olisi tehty etupäässä uraa pönkittämään. Tuotanto ei ollut optimaalista ja bändi kuulosti mainettaan kesymmältä. Tosin tuolloin levyjen tekemiseen riitti joskus vain se, että bändi saatiin kokonaisuudessaan studioon. Hanoi Rocksin loppuvaiheissa ei aina vaadittu sitäkään.
Kokoonpanomuutosten kriittisimmässä vaiheessa 1982 ilmestyi Self Destruction Blues, joka ironisesti on vahvin Hanoi-albumi. Vaikka se on pohjimmiltaan säläkokoelma, levy piirtää röyhkeimmän ja punkeimman kuvan Hanoi Rocksista. Siitäkin huolimatta, että pahin naamanvääntely oli jäänyt Oriental Beatin kanteen.
Two Steps From The Movella Hanoi Rocks soi Bob Ezrinin tuotannossa sliipatummin kuin koskaan, ja vaikka Up Around The Bend upeine videoine olikin bändin suurin hitti, oli kuvaavaa että se oli kuitenkin vain CCR-laina.
Spekulaatiot voi käynnistää, kun pääsee pyörittämään laatikon täkyä eli Rebels On The Run -koostetta. Miltä viimeinen studioalbumi olisi kuulostanutkaan, jos sillä olisi ollut omituisuuteen vedoten hyllytetty nimikappale tai konstailematon perusrock Shakes? Ainakin se olisi tehnyt vaaran tunteen näyttävyyteen vaihtaneestä yhtyeestä vieläkin elävämmän ja rohkeamman.
Miltä viimeinen studioalbumi olisi kuulostanutkaan, jos sillä olisi ollut omituisuuteen vedoten hyllytetty nimikappale tai konstailematon perusrock Shakes?
Oma lukunsa ovat sinkkujen b-puolille piilotetut hippipöllöily Magic Carpet Ride ja mielipuolisen hieno Oil And Gasoline, joka vinyyliboksin viimeisenä etappina tiivistää koko Hanoin olemuksen. Sekava ja rauhaton matka Tragedyn liekin ensileimahduksesta arvaamattomasti kytevään hehkuun oli ohi.
Tällaista definitiivisyyttä Hanoi Rocksin musiikki on kaivannut. Nyt tuotanto on julkaistu olennaiselta osaltaan siinä muodossa kuin alun perinkin. Kronologisena, rehellisenä ja rosoisena Anssi Mehtälän asiantuntevilla biisianalyyseillä höystettynä.