HANOI ROCKS: Twelve Shots On The Rocks

Arvio julkaistu Soundissa 12/2002.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Hanoi Rocksin kokoaikainen paluu oli vain ajan kysymys Andy McCoyn ja Michael Monroen taivuttua lopulta välttämättömän edessä ja tehtyä ensimmäiset Revisited-keikkansa. Originaalin Hanoi Rocksin paras biisi todentui joulukuussa 1984 dramaattisella tavalla rumpalin Razzlen kuollessa.

Arvio

HANOI ROCKS
Twelve Shots On The Rocks
RLF Music

Hanoi Rocksin kokoaikainen paluu oli vain ajan kysymys Andy McCoyn ja Michael Monroen taivuttua lopulta välttämättömän edessä ja tehtyä ensimmäiset Revisited-keikkansa. Originaalin Hanoi Rocksin paras biisi todentui joulukuussa 1984 dramaattisella tavalla rumpalin Razzlen kuollessa. Bändin unelma keskeytyi ratkaisevalla hetkellä ja muutaman kuukauden kituliaasti elänyt yhtye hajotti itsensä keväällä 1985. Hanoi Rocksin perillisinä syntyi erinäisiä soolo-, duo- ja bändiprojekteja, mutta kuten bändien murentuessa useimmiten käy, jäsenet eivät omillaan yllä lähellekään sitä, mitä yhdessä saavutettiin.

Hanoi Rocks jäi 80-luvulle ja sieltä uudestisyntynyt bändi myös jatkaa. Tyyli ja paluualbumi Twelve Shots On The Rocks ovat varsin pitkälti 80-lukulaista retroa. Yhtye on nyt entistä selvemmin Andy McCoyn ja Michael Monroen hallussa. Monen yllätykseksi Popedasta värvättyä kitaristi Costelloa ja muun muassa Colme Cowboyta -kokoonpanossa vaikuttanutta Timpan ja Lacun muodostamaa rytmiryhmää ei nähdä edes albumin kansissa. Twelve Shots On The Rocksilla Andy ja Mike onneksi kipinöivät aivan toisella tavalla kuin pettymyksiä tuottaneilla soolotöillään. Miehet tarvitsivat toisiaan päästäkseen optimaaliseen vireeseen ja saadakseen rockiinsa kovimman mahdollisen energian.

Introa seuraava Obscured on ensimmäinen suoraviivainen rock'n'roll-pala. Lacun mutkattoman tehokas beat takaa biisin imun ja Monroe laulu tilittää miehen henkilökohtaista tragediaa: "Been obscured by too much darkness, overcome with so much sadness". Whatcha Want yllättää lähes metallisesti kitaroidulla alullaan ja uuden tulemisen ensisingle People Like Me vastaavasti hetkittäisellä popedamaisuudellaan. Herkällä pianokuviolla avautuva balladi In My Darkest Moment kasvaa harvinaisen täydesti orkestroiduksi esitykseksi Monroen hillitessä lauluaan miellyttävästi.

Kaavamainen Delirious latistuu täytemateriaaliksi, jonka jälkeen A Day Late A Dollar Short on yksinkertaisena popraitana ja hoilaamiseen houkuttelevine kertosäkeineen albumi pieni helmi. Monroen laulu on jälleen tavallista vähemmän "rock". Daryl Hall -laina Winged Bull on sovitukseltaan levyn kunnianhimoisin raita. Rock-kaahauksesta ei ole tietoakaan ja tätä lähemmäksi Pink Floydia Hanoi Rocks ei ole koskaan yltänyt. Watch Thisissä on Obscuredin iskevyyttä ja lyriikassa vilahtaa niinkin outo ja epärockinen termi kuin infrastruktuuri. Sliden ja huuliharpun juurevalla deltaisuudella bluesia lupaava Gypsy Boots vannoo rock'n'roll-kiertolaisuuden nimiin: "I'm just a white boy, lived like a gypsy all my life". Luckylla Michael Monroe on Rolling Stonesin Happystä muistuttaen onnellinen ystävistä ja rakkaudesta ja siitä, että "someone loves me up above". Designs On You on paluulevyn kaunis päätösballadi.

Hanoi Rocksin comebackiltä löytyy paljon vanhaa, hiukan lainattua ja myös jonkin verran uutta. Varsinaisia ässäbiisejä ärhäkästi soitetulta levyltä ei tapaa, mutta uutena alkuna Andy McCoy ja Michael Monroe voivat olla Twelve Shots On The Rocksiin tyytyväisiä. 

Lisää luettavaa