Uuden albuminsa ilmestymistä monta kertaa lykännyt U2 kohahdutti musiikkimediaa 13. syyskuuta 2014 tarjoamalla uuden levynsä ilmaisena ladattavaksi iTunesin potentiaaliselle 500 miljoonalle käyttäjälle. Jo ensimmäisenä päivänä levyä ladattiin 33 miljoonaa kertaa. Apple on mainostanut tätä ”kaikkien aikojen suurimmaksi albumijulkaisuksi”. Aikaisemmin U2 oli neuvotellut tekeillä olevan albumin ensisinglen Applen sikahintaiseen televisiomainoskampanjaan.
Siksi Songs Of Innocence tuntuu levyn nimenä vitsiltä. On retorisesti fiksua laulaa viattomuuden lauluja, kun bisnekset ovat mallillaan. Bonon kertoman mukaan Songs Of Innocence on yhtyeen uran henkilökohtaisin levy. Viattomuuden lauluissa hän nostalgisoi nuoruusvuosiaan ja etsii jo kauan sitten kadonnutta kiimaa. Kaiken mediahässäkän ja kimalluksen keskeltä on vain liian pitkä ja ylittämätön kuilu nuoren irlantilaispojan herkkään sydämeen, joita tässä nyt halutaan raottaa.
Tartun U2:n ja Applen minulle tarjoamaan lahjaan ja lataan levyn iTunesiini. Brian ”Danger Mouse” Burtonin laboratoriossa tislatuista kappaleista välittyy vahvana soittamisen fiilis, mielikuva neljästä muusikosta. Soundi on kallis ja hifi, muttei mahtaileva tai hengetön.
Kompaktit ja konstailemattomat kappaleet menevät tavanomaisessa uukakkosmaisuudessaan ohi vielä kolmannellakin kerralla, mutta monet niistä osoittautuvat kasvajiksi. Levyn aloittava Miracle on hieno biisi, jossa kertosäe moduloi vaivihkaa todella nostattavasti. Banaalin Californian deletoin soittolistaltani kuten myös umpilattean Song For Someonen. Irisin ja Volcanon säkenöivien riffien soidessa taustalla on mukava tiskata astioita. Sleep Like A Baby Tonightin ja The Troublesin bluestunnelmissa Edge loistaa. Kaunis Cedarwood Road on 2000-luvun paras U2-balladi. Väsyneet Raised By Wolves ja This Is Where You Can Reach Me Now saavat luvan lähteä.
Lopulta seitsemän kappaletta jää soittolistalleni. Löysät pois ja kas, Songs Of Innocence tuntuu virtaviivaiselta ja dynaamiselta rocklevyltä!
