U2: All That You Can´t Leave Behind

U2
All That You Can´t Leave Behind
Island

80-luvulla stadiondinosaurukseksi turvonnut ja megalomaanisiin lavaspektaakkeleihin hurahtanut U2 ei ole tehnyt jatkuvaa kuuntelua kestävää albumia sitten yhdeksän vuoden takaisen Achtung Babyn, mutta kolme vuotta Popin jälkeen tuleva All That You Can't Leave Behind asettuu ilahduttavasti Warin, The Joshua Treen ja Achtung Babyn jatkeeksi erinomaisena U2-albumina.
All That You Can't Leave Behind on U2n kymmenes varsinainen albumi. Sen tekemisessä bändi on jälleen kerran luottanut Daniel Lanois'n ja Brian Enon tuotannolliseen asiantuntemukseen ja kokemukseen. Edellinen soittaa kautta levyn The Edgen rinnalla myös kitaraa Enon hoidellessa syntetisaattoreita. Lanois'n ja Enon panoksesta huolimatta All That You Can't Leave Behind on varsin ruohonjuuritasoinen rocklevy. Taiteelliset yliambitiot, ylettömät soundimaalailut ja useimmiten nopeasti ajastaan jälkeen jäävät konseptit on kaikkien onneksi unohdettu ja tuloksena on levyllinen pääosin hienoja, melodisesti rikkaita biisejä. Paljaan ja rosoisen rockalbumin tekeminen on U2n myyttisyyden omaavalle bändille tuskin helppoa, mutta All That You Can't Leave Behind lienee paras mahdollinen likiarvo. Loputtoman suitsutuksen ja menestyksen huuman keskelläkin on mukava huomata, että Bono ja kumppanit eivät ole edes halunneet jättää kaikkea vanhaa taakseen.
All That You Can't Leave Behind starttaa komeasti singlehitillä Beautiful Day Larry Mullenin iskiessä takapotkuisella työskentelyllään biisin New Year's Dayn ja With Or Without Youn kaltaisten klassikkojen tuntumaan. Stuck In A Moment You Can't Get Out Of on brasseineen ja falsettisine lauluosuuksineen yksi levyn ässämelodioista. Biisin soulisuudessa on ripaus Bob Dylania. In A Little Whilen intron yksinäinen kitara soi kuin Red Hot Chili Peppersiä luvaten ja biisin syntetisaattoritausta tavoittaa soundiin mellotronmaista vanhakantaisuutta. Bonon rikkoutumaisillaan olevassa äänessä on tavallistakin inhimillisempi ja sielukas, rupisen kitaroinnin kanssa sopusointuinen särmä.
Akustisen kitaroinnin täydentämä Wild Honey on albumin puolivälin jälkeen ilmaantuessaan kevyt ja yhtyeelle varsin epätyypillinen poplaulu. Kappaleen nimi ja kepeys muistuttavat Van Morrisonin Tupelo Honeyn päivistä ja vastaavanlaista ilmavaa viattomuutta löytyi ennen muinoin myös Paul McCartneyn kotitekoiselta soolodebyytiltä. Peace On Earthillä viime aikoina aktiivisesti muun muassa kehitysmaiden velkojen anteeksiantamisen puolesta kampanjoinut Bono palaa pientä ihmistä suurempiin asioihin: "heaven on earth, we need it now". When I Look At The Worldillä Bonon ääni huokuu jälleen pidäteltyä intohimoa. Maantieteellisesti ja biisin alkuhetkillä myös tyylillisesti Lou Reedin reviirille tunkeutuvalla New Yorkilla Bono pohtii omaa keski-ikäistymistään ja sen suhdetta New Yorkin tarjoamaan vapauteen, joka merkitsee muun muassa valinnanvapauden liiallisuutta. All That You Can't Leave Behindin edeltäjiään eteerisempänä loppulauluna soiva Grace on kauneudessaan sekä naisen että armon ylistys.
U2n tekemisiä on kautta vuosien leimannut taivaita kurottava ja hetkittäin sitä koskettanutkin spirituaalisuus. Tätäkään All That You Can't Leave Behind ei kokonaan jätä taakseen, mutta parasta uuden vuosituhannen ensimmäisessä U2-albumissa on sittenkin sen inhimillinen maanläheisyys.