Vuosina 1992 ja 1993 U2 kiersi maailmaa esittämässä ”modernien” Achtung Baby- ja Zooropa-levyjen materiaalia. Tuolloin matkapuhelimet olivat tiiliskiven kokoisia ja videomonitoreista rakennettu seinä sekä lentävät Trabantit sopivaa rekvisiittaa megabändin kiertueelle. Tätä dvd-aikaan siirrettyä show’ta sopiikin pilkata sekä sekavaksi että suuruudenhulluksi. Sekä U2:n omat laulut että yhtyeen esittämät lainakappaleet ovat poikkeuksetta suuria, mutta Bono ei ole kovin suuri tulkitsija. The Edge puolestaan oli soundinsa orja jo yli kymmenen vuotta sitten. Vuoden 1993 marraskuussa Sydneyssä irlantilaiset jättiläiset eivät juuri nyansseilla juhlineet, vaan jyräsivät isomman oikeudella. Onneksi yhtyeessä sentään on vähän enemmän karismaa kuin 4R:ssä.
U2: Zoo TV Live From Sydney (dvd)
Arvio julkaistu Soundissa 09/2006.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Arvio
U2
Zoo TV Live From Sydney (dvd)
Island
Zoo TV Live From Sydney (dvd)
Island