Tästä haastattelusta ei selvitä yhdellä Death-vertauksella. Askel-albumilla Viikatteen rautalankamelodiat soivat hetkittäin jopa death metal -sävyin. Ihan kuin pahaenteisiin kaikuihin olisi löytynyt Evil Dead -Death-klassikon soundia.
– Tämä saattaa johtua siitä, että viime aikoina on tullut kuunneltua vanhaa dödöä todella paljon, Kaarle myhäilee ja lisää, että sieltä alitajunnastahan sitä soundia sitten tulee lapaluiden läpi kitaran otelaudalle.
– Mehän itse asiassa äänitettiin myös sellainen kappale kuin Hurmehinen, joka oli ihan Deathin Scream Bloody Gore (1987) -tyylistä ajoa, ja siellä oli vielä HM-2-pedaalikin huutamassa taustalla Se biisi ei rujoudessaan Askel-levylle sopinut, joten voi olla että meidän pitää kirjoittaa parit rumat biisit lisää ja vetää kaikki nippuun ep-levylle.
Viikate-albumeilla on aina kuultu pieniä flirttejä muuhun musiikkiin, kuvataiteeseen ja jopa suomalaiseen elokuvaan, vain muutamia mainitakseni, eikä Askel-albumi ole poikkeus, vaikka se kuulostaakin täysin Viikatteelta.
– Rocklevyhän on paras mahdollinen ympäristö sisäpiirivitseille, vaikkei kukaan muu tajuaisi niitä, Kaarle sanoo.
– Me naurettiin monta kertaa studiossa, kun vaikka Ilta on viekas -kappaleen kertosäkeessä soi bassossa ilmiselvää Mombasaa, vaikkei se paneutumatta sieltä paljastu. Kyseessä on samanlainen piiloflirtti kuin Kuu kaakon yllä -kappaleessa muinoin, jonka bridgeen livahti ihan ilmiselvää Mikko Alatalon Ihmisen ikävä toisen luo -tapailua.
Monen pitkäaikaisen bändin uralle mahtuu sekä kovaa ajoa että tasaisempia jaksoja. Kaarle tunnistaa tämän ilmiön ja tunnustaa auliisti, että juuri nyt Rillumarei– (2020) ja Askel-albumeilla Viikate viuhuu tavallista terävämpänä.
– Havahduin Tuulenhuuhtomat-ep:n ja Suruton-kappaleen myötä siihen, että nyt jotakin osuu kohdalleen. Nyt Askeleen kohdalla hommat alkoi tuntua jo niin hyvältä, että vähän pelottaa, milloin tämä hyvä draivi päättyy.
– Itselläkin on ollut kausia, jolloin aloittaessamme tekemään Viikate-levyä muutamasta kappaleesta on ollut tosi innostunut ja kun on miettinyt, että mitäs muuta levylle tehdään, on vain tehnyt täysin muotovalioita V-kappaleita. Niistä kappaleista tietää heti, että ”se tunne” ei ole ihan täysin läsnä, eikä niitä kappaleita ole soitettu keikoillakaan.
Kaarle on silminnähden iloinen siitä, että Viikate löytää 14. albumillaankin uusia koukkuja säveltaiteeseensa.
– Pyöriteltiin paljon levyn biisijärjestystä ja oltiin jo aloittamassa levy Kylmä kolme– ja Askel-kaksikolla, mutta ne kuuluivat levyn loppuun, joten päätettiin pistää tosi iskeviä ja kovia biisejä heti levyn kärkeen.
– Kavaljeeri, Vaihtoaskel-instrumentaali ja Kuin aaveet ovat kuin yhtä teosta, joilla on yhteneväinen draaman kaari. Sen jälkeenkin levyllä on kappaleita kuten Ilta on viekas, joka vain kasvaa ja kasvaa, osia vaihtuu ja siinä ei palata samaan osaan toista kertaa, joten kappale on kuin onkin viekas.
– Sitten toisaalta taas Hei syystuuli on sillä ”punaisen hintalapun” Harvester Of Sorrow -riffillään jotain ihan erilaista kuin mitä me ollaan koskaan tehty ja osoittaa hyvin sen, että kyllä tämä meidän possujuna vielä kulkee!
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 4/23.
