Sami Yaffa istuu Ravintola Ilveksen loosissa vakava ilme kasvoillaan. Tunnelma on kuin kaurismäkeläisestä elokuvasta, kun alamme puhua kaksi päivää ennen kohtaamistamme menehtyneestä Ari Taskisesta.
Jo kappaleet Tahdon rakastella sinua ja Moottoritie on kuuma takasivat sen, että Taskisen luomukset jättivät pysyvän jäljen suomalaiseen historiaan, mutta hänen työnsä Pelle Miljoonan ja soolomusiikkinsa parissa sekä taustavaikuttajan asemassa ovat jopa niin merkittäviä, etteivät kaikki suomalaiset ole tätä ihan täysin tiedostaneetkaan.
Sen sijaan Sami Yaffalle Taskisella oli ihan erityinen merkitys. Se oli nimittäin juurikin Taskinen, joka rekrytoi 16-vuotiaan Yaffan Pelle Miljoonan bändin basistiksi vuonna 1980. Ja loppu on, kuten sanotaan, historiaa.
– En mä ilman Taskista tässä istuisi, Yaffa toteaa ilman epäilystä muistellessaan ystäväänsä ja mentoriaan.
– Ari oli kiltein ja ufoin jätkä, kenet mä olen ikinä tavannut. Sen musiikillinen mieli oli ihan mieletön, eikä ole mikään ihme, että se ehti tehdä elämänsä aikana ihan perkeleesti kaikenlaista.
”Ufoin jätkä” ei ole ihan tavallisin ylistys ketään kohtaa ja Yaffa nauraa, että Taskiseen tämä vain sopi täydellisesti.
– Se vaan oli niin uniikki tapa ihan kaikkea intoiluaan ja puhetapaansa myöten.
– Sillon kun me tutustuttiin, Arilla oli paha puhevika ja se änkytti paljon, minkä takia saattoi kestää kauan, että se sai ulos sen oikean sanan, mutta sitten kun se onnistui, niin se oli just hyvä ja oikea sana.
Yaffan mukaan Taskisen mielikuvitus oli rajaton ja hän katsoi maailmaa vapaasti. Taskinen otti ihmiset ihmisinä, eikä ulkonäöllä, ihonvärillä tai vaikka seksuaalisuudella ollut mitään väliä. Tämä filosofia tarttui Yaffaan.
– Mä olin 16 kun me tutustuttiin, ja se on sellainen ikä, jolloin sä alat luoda sitä omaa persoonallisuutta, etkä ole enää ihan lapsi. Taskinen otti mut Pellen bändiin sellaiseen tosi kovaan kouluun, mutta samalla opin siltä herkkyyttä ja aistillisuutta. Ari opetti mulle, että niillekin on annettava tilaa, eikä tartte olla vaan joku kova rokkijätkä.
Yaffa hehkuttelee, että Viimeinen syksy (1979) oli hänen suosikkilevyjään jo ennen kuin hän liittyi Pelle Miljoonan bändiin ja iso merkitys fanitukseen oli sillä, että Pellen ja Taskisen kappaleet olivat niin avarakatseisia.
Hän pohtii vielä pidemmälle, miten suuri vaikutus Taskisella on ollut hänen elämässään ja vie ajatusta sinne saakka, että erittäin suuri osa koko hänen positiivinen elämänasenteestaan on oikeastaan peräisin Taskisen esimerkistä.
– ”Nuppi auki!”, Yaffa summaa haikeasti hymyillen eräänlaisen Taskiselta opitun moton.
– Ihan oikeasti. Ari oli sellainen, että sitä kiinnosti kaikki ja se oli innostunut kaikesta. Olin mä himassakin kuunnellut kaikenlaista, mutta Arin kautta tuli milloin The Clashia ja milloin jazzia ja ihan kaikkea. Arin ja Pellen bändin muiden tyyppien kautta opin, että musassa voi tehdä ihan mitä tahansa eikä minkään pidä antaa rajottaa sitä tekemistä.
Aina kun tunnettu ihminen menehtyy, kaikki pysähtyvät muistelemaan häntä ja ylistävät muistot seuraavat toisiaan. Joskus käy jopa niin, että ihminen ei saa ansaitsemaansa kiitosta elinaikanaan, vaan vasta sen jälkeen.
Yaffa kokee, että Taskinen huomioitiin tämän eläessä, ja itse asiassa Taskinen ei edes halunnut tämän enempää.
– Kyllähän Ari sai sen suurimman kiitoksensa kansalta, jotka otti sen isoimmat hitit ikuisesti omakseen, mutta samalla Ari oli sellanen oman tiensä kulkija, että lopulta se päätti tehdä aika marginaalimusiikkia, matkusti paljon, avarsi tajuntaansa itse ja ei oikeastaan kaivannut mitenkään erityisemmin huomiota, kuuluisuutta tai hyväksyntää.
– Ari teki oikeasti sitä, mitä se itse halusi. Se on toinen tärkeä opetus, jonka siltä sain. Ettei tarvitse jämähtää mihinkään yhteen juttuun tai elää menneisyydessä, vaan olla utelias, seikkailla ja elää asioita.
Yaffa sai kuulla Taskisen poismenosta kaksi päivää ennen haastatteluhetkeä, kun Andy McCoy lähetti hänelle viestiä aiheesta. Suruviesti veti ensin Yaffan mielen maahan, mutta seuraavaksi ajatukset alkoivat kulkea lujaa vauhtia.
– Aina kun joku tuttu ja tärkeä ihminen menehtyy, siitä tulee sellainen ”unfinished business” -olo, kun siinä alkaa nopeasti kelata sitä, miten paljon itselläkin on ikää ja miten moni tuttu on jo vaihtanut hiippakuntaa.
– Kelasin siinä heti, että olikohan meillä Taskisen kanssa kaikki asiat käsitelty. Oltiinko me sanottu toisillemme kaikki ne asiat joita oltaisiin haluttu sanoa. Ihminen kun siirtää tuollaisia juttuja usein eteenpäin kuin elettäisiin ikuisesti.
– Meidän viimeisin tosi iso yhteinen juttu oli Pellen rundi vuonna 2019, mikä päättyi Jäähalliin. Se oli ihan mahtava kokemus, kun huomasi miten paljon jengiä sinne tuli, miten paljon ne biisit merkitsi ihmisille ja miten kaikki lauloi niitä mukana. Joten ehkä toi oli tavallaan sellainen täydellinen viimeinen iso juttu mitä tehtiin Arin kanssa yhdessä.
Leveä hymy nousee jälleen vakavan Yaffan kasvoille, kun hän muistelee viimeistä kohtaamistaan Taskisen kanssa. Tämä tapahtui kesällä 2023. Ei festareiden backstageilla, ei studiossa, eikä edes baarissa, vaan…
– Se taisi olla Tokmannilla! Yaffa naurahtaa.
– Mä olin etsimässä jotain sulaketta ja se oli etsimässä kuka ties mitä. Törmättiin siellä, jubailtiin jonkun aikaa ja toivotettiin toisillemme hyvää loppukesää, minkä jälkeen oltiin sitten tietty vielä Facessa tekemisissä. Mutta sellaista on elämä, että joskus se viimeinen kohtaaminen tapahtuu tavaratalon sähköosastolla.
Teksti: Aki Nuopponen