Nykyaika on toisinaan ihmeellistä. Kun Max Cavalera vastaa videopuheluun, hän on junassa matkalla Cavalera Conspiracy -keikalta toiselle. Mukana ovat vaimonsa Gloria ja veljensä Iggor.
Seuraavaksi tähtäimessä on Soulfly-kiertue, mutta Max fiilistelee myös meneillään olevaa rundia, jolla Cavaleran veljekset ovat keskittyneet erityisesti vanhaan Sepultura-tuotantoon. Homman juurena ovat toissa ja viime vuonna julkaistut uusinnat kahdesta ensimmäisestä Sepultura-albumista Mordid Visionsista (1986) ja Schizophreniasta (1987) sekä Bestial Devastation -ep:stä (1985).
– Ihan kaikki eivät varmasti liputtaneet ajatuksemme puolesta, kun päätimme äänittää varhaista Sepulturaa uudelleen, mutta halusimme saada ne levyt kuulostamaan siltä miltä niiden pitää kuulostaa, Max sanoo.
– Teimme levyille oikeutta. Nyt kaikista riffeistä voi jopa saada selvää ja rummutkin kuulostavat rummuilta. Jos taas alkuperäiset versiot ovat tärkeitä jollekin, luukuttaa sitten niitä. Minä kuuntelen näitä versioita.
Vanhaan materiaaliin palaaminen ei ole vain nostalgista vaan voi merkitä musiikintekijälle vielä paljon enemmän.
– Jotenkin me koimme uudelleen sen, mistä kaikki lähti, ja muistutimme itsellemme, mistä tämän kaiken tekemisessä on oikeasti kyse, Max sanoo ja kertoo olevansa veljensä kanssa nyt läheisempi kuin koskaan.
– Sepultura on minun ja Iggorin verissä ja meidän vertamme on Sepulturassa, joten en olisi voinut tehdä tätä kenenkään muun kuin veljeni kanssa. Halusimme äänittää nämä levyt yhdessä, kokea Sepulturan uudelleen yhdessä ja tietenkin kiertää yhdessä. Nämä levyt ovat verenperintöämme. Ne ovat Cavaleran perheen yhteisiä aikaansaannoksia.
Yksi asia yllätti Maxin, kun kaksikko palasi 1980-luvun puolivälissä tekemänsä metallin äärelle.
– Olen säveltänyt elämäni aikana varmaan tuhansia riffejä ja soittanut kaikenlaista kamaa, mutta voi saatana millaista riffiä jossain Necromancerissa, Warriors of Deathissä ja Crucifixionissä on. En kykenisi enää säveltämään mitään vastaavaa. Minun on turha edes yrittää. Iggor joutui tosissaan miettimään, miten soittaa sitä kaikkea. Siinä huomasi hyvin, miten paljon aikaa on kulunut ja kuinka paljon olemme muuttuneet.
– Tietenkään tuollainen ei ole mikään ongelma pojilleni. Zyon ja Igor suorastaan häpäisivät meidät vetämällä treeneissä huvikseen ihan samoja kappaleita ykkösellä läpi muutaman kuulostelun perusteella. Se oli hetki jona tajusin, että Cavalera Conspiracy on yhä verevää kamaa, mutta kyllä pojista polvi paranee – ja pahenee.
Cavalera Conspiracy: Iggor Cavalera, Travis Stone sekä Max ja Igor Amadeus Cavalera. Kuva: Jim Louvau
Lapset näkemysten avartajina
Perhe on ollut jo pitkään musiikin rinnalla Maxin elämän tärkein asia. Hän ei jätä tätä faktaa yhtään epäselväksi.
Maxista tuli isä ensimmäistä kertaa vuonna 1993, kun hänen poikansa Zyon syntyi. Sittemmin häntä on siunattu vielä kolmella biologisella jälkeläisellä ja yhdellä adoptiolapsella.
Max sanoo, että hänen elämänsä muuttui 32 vuotta sitten täysin.
– Ennen lasteni syntymää elin vain itselleni enkä huolehtinut mistään. En edes itsestäni. Isäksi tuleminen sai silmäni avautumaan. Minulla kesti tovin oppia ottamaan vastuuta oikealla tavalla, mutta heti kun näin isän silmin, millaisessa maailmassa elämme, halusin tehdä lasteni elämästä mahdollisimman hyvää.
– Olen hirvittävän onnekas, että olen voinut työskennellä managerivaimoni ja lasteni kanssa musiikin parissa. Opin päivittäin jotain uutta perheeltäni. Hyviä asioita. Asioita, joita panna musiikkiini, ja asioita, joita voin viedä jokapäiväiseen elämääni. Kyse on täysin korvaamattomasta vuorovaikutuksesta. Se on silkkaa rakkautta.
Max muistuttaa, että aina perhe-käsitettä ei ole kohdeltu musiikkimaailmassa sen ansaitsemalla tavalla.
– On ”musiikkiperheitä”, jotka on keksitty jossain firmassa tai tuotantoyhtiössä. Maailmalle syötetään valhetta, että kyse on oikeista perheistä.
– Tuollainen on traumatisoivaa kaikille, jotka ovat osa sitä valhetta. Se on johtanut jopa kuolemiin. Ketään ei pidä pakottaa moiseen, eikä perhettä pidä pakottaa omiin intohimoihin. En ole koskaan pakottanut poikiani kiinnostumaan musiikista. Olen elänyt musiikkia, ja ihme kyllä he ovat innostuneet samoista asioista.
Aina asiat eivät mene näin. Joskus vanhempien kuuntelema musiikki on teinien mielestä nolointa, mitä voi olla. Kapina voi jatkua koko elämän.
– Lapset eivät välittäneet musiikista pienempinä. Heitä kiinnosti enemmän skeittaaminen ja Pokémon, Max kertoo.
– Jossain vaiheessa he alkoivat pyöriä mukanamme kiertueilla, tapasivat paljon muusikoita ja näkivät, mitä iskä tekee työkseen. Pikkuhiljaa musiikki ja soittaminen alkoivat innostaa heitäkin.
– Halusin opettaa heidät avarakatseisiksi. Sekä elämän että musiikin suhteen. Musiikkini koostuu myös kaikesta muusta kuin metallista. Halusin poikieni kuuntelevan ihan mitä tahansa. Ja niinpä he kuuntelivat jo nuorena paljon räppiä, hiphopia, konemusiikkia ja todella kokeellista kamaa. Löysin siinä itsekin kaikkea uutta.
Max muistaa eilisen lailla sen päivän, kun hänen poikansa halusi hieman jammailla isänsä kanssa – soitella metalli- ja punkklassikoita, jotka olivat tulleet tutuiksi isän vinyylikokoelmasta. Hän nauraa, että eka kerta on aina eka kerta.
– En tiennyt lainkaan mitä tehdä, kun osasin itse soittaa ja he eivät tietenkään osanneet yhtään mitään. Tulisiko minun soittaa tahallani huonosti vai kirittää heitä soittamalla kuten aina. Hulluinta oli, miten nopeasti he oppivat. Helvetti sentään. Zyonista ja Igorista tuli nopeasti monella tapaa parempia soittajia kuin minä. He todella ovat minun ja vaimoni yhdistelmiä.
– Zyon on ollut jo pitkään kiinnostavimpia tietämiäni rumpaleita. Hän tietää, miten yhdistää teknisyyttä ja voimaa. Sitä soittoa on aivan helvetin inspiroivaa katsoa. Igor taas on ihan käsittämätön moniosaaja. Hän voi vain ottaa minkä tahansa soittimen ja alkaa soittaa sitä. Minulla ei ole rahtustakaan sellaista lahjakkuutta.
Max, hänen poikansa ja vaimonsa ovat tavalla tai toisella jatkuvasti tekemisissä musiikin kanssa. Maxilla on jo lapsenlapsiakin. Tämähän tarkoittaa sitä, että Cavaleran perhe voi kiertää vielä vuosikymmeniä?
– Olen tokaissut Zyonille ja Igorille, että sitten kun minä kasvan jäkälää, he voivat ihan hyvin olla Cavalera Conspiracy ja soittaa Sepulturaa, Souflyta tai ihan mitä tahansa, Max sanoo.
– Sanoin, ettei tämä musiikki ole minun vaan meidän asiamme. Kun olen poissa, lapseni voivat hyvin juhlistaa minua ja meitä soittamalla kaikkea sitä, mitä minä ja me olemme tehneet. Se on kaunista. Se on voimakasta.
Soulfly: Cavalerat Igor Amadeus, Max ja Zyon plus Mike De Leon. Kuva: Jim Louvau
Vapaita kokemaan
Perhe on näyttävästi esillä myös Soulfyn uudella Chama-albumilla. Maxin poika Zyon ei ole vain levyn rumpali ja perkussionisti, vaan hän myös tuotti albumin. Myös Igor – joka soittaa isänsä kanssa myös Go Ahead and Die -yhtyeessä – on mukana levyllä.
– Zyon tykkää soittaa livenä mutta kokeilla erilaisia versioita samasta jutusta. Saatoimme soittaa samat riffit täysin livenä ja sitten erilaisten efektien läpi, ja pian olimme ihan Godflesh- ja Nailbomb-zonessa.
– Chama on hardcore-metalli-tribaali-fuusiota, jollaista ei olisi voinut syntyä, elleivät poikani olisi olleet mukana levyllä. Mielestäni Soulfly on aina ollut bändi, johon kuuluu tietynlainen evoluutio, ja tämä on sitä parhaimmillaan.
Chama-sessiot olivat Maxille erityisen palkitsevia ja innostavia juuri sen takia, miten läsnä koko perhe oli levynteossa. Hän jopa sanoo, ettei välillä tiennyt, tarvitaanko häntä bändissä enää mihinkään.
– Olen tehnyt elämäni aikana niin monta levyä, että vaikka taistelisin miten paljon sitä vastaan, jossain kohtaa iskee väistämättä puutuminen ja rutinoituminen. Sitä on iän karttuessa yhä vaikeampi väistää.
– Aiemmin olen päässyt sen yli uudistamalla musiikkiani, mutta nyt lapseni ovat rinnallani. Zyon jaksaa opettaa minulle, miten elää terveellisemmin, mikä on ladannut minuun yhä enemmän virtaa. Igor taas on samanlainen musiikkinörtti kuin minä, joten opin häneltä koko ajan uudesta musiikista.
– Nautin musiikin tekemisestä täysillä. Keskityn hetkeen. En mieti vain sitä, että levy on saatettava valmiiksi, jotta pääsemme kiertueelle. Tämä tapa työskennellä on antanut minulle virtaa vuosiksi tai vuosikymmeniksi eteenpäin.
Max sanoo, ettei usko eläköitymiseen ja toteaa, että eläke on hänelle yhtä kuin oman merkityksellisyyden katoaminen. Sitten hän menee asiassa jopa hieman pidemmälle.
– Lapseni ovat opettaneet minulle, että elämässä ja musiikissa on yksinkertaisesti muistettava, että jokainen päivä on ihme. Jos ikään kuin lopettaa elämisen ja kokemisen, haistattaa vitut koko elämän tarkoitukselle.
Max haluaa olla vapaa tekemään ja kokemaan mitä tahansa, ja rohkaisee lapsiaan samaan. Isän rajoja on kuitenkin koeteltu. Max kertoo, että yksi pojista hämmensi häntä kerran pahemman kautta.
– Hän istutti minut tuolille, sanoi että hänellä on asiaa ja kertoi sitten täysin vakavalla naamalla aikovansa ryhtyä papiksi. En tiennyt varmasti puoleen minuuttiin, miten reagoida, Max kertoo hymähdellen.
– Siinä puolessa minuutissa ehdin miettiä kaikki vaihtoehdot. Ensin järkytyin ja kelasin, pystynkö elämään asian kanssa, olenhan tällainen järjestäytyneiden uskontojen vastustaja. Lopulta päätin, että tietysti tuen lastani kaikessa. Loputtoman tuntuisen ajan jälkeen sain tietysti kuulla, että koko juttu oli kiusaa.
Maxin mukaan Cavaleran perhe ei ole muotoutunut yhtenäiseksi ongelmitta. Hän tiedostaa tekemänsä virheet siinä missä muidenkin ja pystyy tätä nykyä käsittelemään historiaansa.
Lopuksi hän viittaa suoraan pitkään välirikkoon veljensä Iggorin kanssa – miesten välillähän oli vuosikaudet pahaa verta Sepulturan kokoonpanosotkujen vuoksi.
– Olisimmeko voineet tehdä asiat eri tavalla vuosikymmeniä sitten? Ehdottomasti. Veljeyttä ei silti lopeteta noin vain, joten lopulta kaikki riidat tekivät siteestämme vain vahvemman. Asioiden on annettava tapahtua perheen kesken, kävi miten kävi.