– Rakkaat ihmiset, täytyy myöntää: me olemme hieman hermostuneita. Tämä on kiertueemme ensimmäinen keikka, ja sen lisäksi meillä on uusi rumpali Waltteri Väyrynen. Hyvä juttu on puolestaan se, että jos me mokailemme, ne virheet on omistettu eksklusiivisesti vain teille.
Näin lausui stand up -koomikonkin lahjoistaan tunnettu Opethin laulaja–kitaristi Mikael Åkerfeldt Tallinnan-keikalla syyskuussa 2022.
Mutta kuinka niin death metalin, raskaan progen kuin monen muunkin musiikkityylin äärellä unohtumatonta jälkeä tehnyt ruotsalaispioneeri päätyi pestaamaan Väyrysen?
Otetaanpa yhteys molempiin osapuoliin ja lähdetään selvittämään.
Mikael Åkerfeldt: – Kun pandemia alkoi hellittää 2021, päätimme lähteä USA:n-kiertueelle Mastodonin kanssa. Mutta sitten tapahtui outoja: emme saaneet rumpaliamme Axea (Martin Axenrot) kiinni. Hän ei yksinkertaisesti vastannut viesteihin, ja se tuntui vähintäänkin kummalliselta.
– Kun rundi alkoi vääjäämättä lähestyä, jotain ratkaisuja oli tehtävä. Peruutammeko kiertueen vai mitä teemme? Emme missään nimessä halunneet tuottaa faneille pettymystä, joten meidän oli keksittävä jotain. Onneksi pelastava enkeli oli lähellä. Therionin rumpali Sami Karppinen on nimittäin eräs liveteknikoistamme, ja hän lupasi toimia tulevien keikkojen sessiorumpalina. Vakituista pestiä Sami ei kuitenkaan halunnut.
– Vaikka meillä nyt olikin taitava tuuraaja, meidän piti miettiä myös seuraavaa askelta. Kysyisimmekö esimerkiksi Mike Portnoyn tai Gene Hoglanin kiinnostusta? Nämä ideat jäivät kuitenkin ajatuksen tasolle. Sitten puhuin rumpalikuviosta hyvän ystäväni Jonas Renksen kanssa, ja hän suositteli Waltteria.
Renkse soittaa Katatonian ohella death metal -yhtye Bloodbathissa, ja Waltterin CV:sta löytyy myös Bloodbathin liverumpalin merkintöjä.
– Jonas sanoi: ”Jos haluatte kovan rumpalin, pestatkaa Waltteri. Hän on mahtava tyyppi ja loistava muusikko. Uskallan luvata, ettette törmää Waltterin kanssa yhteenkään ongelmaan. Ette yhteenkään.”
– Koska luotan Jonakseen täydellisesti kolmen vuosikymmenen mittaisen lämpimän ystävyyden jälkeen, en enää miettinyt muita vaihtoehtoja, ja päätinkin kysyä Waltterin kiinnostusta.
Oli kuitenkin yksi ongelma. Waltterilla oli käynnissä pesti Paradise Lost -rumpalina, eikä Åkerfeldt halunnut tehdä arvostamalleen yhtyeelle ikävää temppua.
– Mutta sitten ajattelin, ettei kysyminen ole kiellettyä. Että minä heitän pallon Waltterille, ja hän saa tehdä päätöksen.
Kovilla kierroksilla
Helsinki, elokuun toinen 2022. Waltteri Väyrysen mobiililaitteen ruutu välkkyi, ja suomalaisrumpali painoi vihreää nappia. Muutaman minuutin kuluttua hänen elämänsä oli saanut uuden suunnan.
Mikael: – Olin perheeni kanssa Espanjan Alicantessa. Myös Fredrik (Åkesson, kitaristi) läheisineen oli paikalla. Olimme rannalla, ja aurinko paistoi. Euroopan-kiertueemme oli alkamassa noin kuuden viikon päästä, ja puhuin taas kerran rumpaliasiasta Fredrikin kanssa. Ja sitten päätin, että tämä kuvio täytyy saada selväksi. Lähetin Waltterille tekstiviestin: ”Voisinko soittaa?”
Waltteri Väyrynen: – Olin saanut joitakin vihjeitä esimerkiksi Sami Karppiselta, että Opethin suunnalta saattaa tulla yhteydenotto, mutta en uskaltanut suhtautua näihin heittoihin kovin vakavasti. Mutta sitten Mikael soitti, ja vastasin saman tien kyllä. Ei oikein tullut uni silmään seuraavana yönä, kun ajatukset risteilivät ympäriinsä aika kovilla kierroksilla.
Mikael: – Suuri epävarmuus oli kalvanut mieltä Axen ja meidän yhteistyön päättymisestä asti. Kun Waltteri sitten ilmoitti olevansa käytettävissä, valtava kivi tippui sydämeltä. Tuntui älyttömän hienolta todeta, että meillä on uusi rumpali. Ja että meillä on tulevaisuus.
Waltteri: – Kun Mikael otti yhteyttä, ekaan keikkaan oli noin puolitoista kuukautta. Se on sinänsä riittävän pitkä aika ottaa biisejä haltuun, mutta matkassa oli tietenkin mutkia. Olin edelleen Paradise Lostin rumpali, ja elokuun aikana meidän oli määrä soittaa keikkoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. En missään nimessä halunnut jättää kavereita pulaan, joten lupasin hoitaa loppukesän esiintymiset. Samaan aikaan treenasin Opethin kappaleita jokaisessa mahdollisessa paikassa ja välissä. Siinä oli tietenkin älyttömästi hommaa, sillä Opeth-materiaalin monipuolisuus ja dynamiikka on omaa luokkaansa.
– Mutta vielä Paradise Lostista… Rakastan sitä musaa ja bändin tyyppejä, joten bändistä lähteminen oli kova paikka. Onneksi kaikki meni hyvin. Eroilmoitukseni ei ollut Lostille hyvä uutinen, mutta he suhtautuvat päätökseeni ammattimaisesti ja kannustavasti. Mitä tärkeintä, meidän välille ei jäänyt pahaa verta. Viestittelen esimerkiksi Nickin (Holmes, laulaja) kanssa edelleen jatkuvasti, ja olen tästä ihan hirveän iloinen.
Mikael: – Aloimme treenata Tukholmassa noin viikkoa ennen Euroopan-rundin alkua. Listalla oli kuutisentoista biisiä. Tietenkin meitä jännitti, mutta olin ennen kaikkea innoissani. Kuten jo sanoin, luotan Jonakseen kuin vuoreen, ja hänen sanansa kaikuivat mielessäni: ”Ette törmää Waltterin kanssa yhteenkään ongelmaan.”
Waltteri: – Vedettiin ekana Svekets Prins, ja minua jännitti ihan törkeästi. Esimerkiksi käsissä ei ollut normaalia tuntoa, mutta jotenkin se biisi silti rämmittiin läpi. Onneksi jo tokan kappaleen aikana homma alkoi sujua paremmin. Samalla mieleen alkoi tulla selittämättömän hieno tunne, että juuri tämän jutun takia minä olen aloittanut rumpujen soittamisen. Että tämä on se paikka, jossa minun on tarkoitus olla.
Mikael: – Minun korvissani homma toimi käytännössä ensimmäisestä iskusta asti. Olisimme voineet periaatteessa nousta lavalle jo debyyttitreenien jälkeen!
– Ja se tilanteeseen liittynyt jännitys… Se itse asiassa liittyi enemmän meihin bändin pitkäaikaisempiin jäseniin. Mietin nimittäin sitä, että mitähän Waltteri mahtaa ajatella meistä. Että mitä jos hän tuumii ekojen treenien jälkeen, että nämä kaverit ovat surkimuksia ja minun olisi pitänyt pysyä Paradise Lostissa. Onneksi tällaiset ajatukset kaikkosivat nopeasti, sillä Waltteri tuntui nauttivan soittamisesta. Ainakin hän hymyili leveästi!
Pieniä juttuja
Tallinna, syyskuun neljästoista 2022. Opeth astui täyteen pakatun Helitehas-keikkapaikan estradille tasan kello kaksikymmentäyksi, ja pian Blackwater Park -klassikko The Leper Affinity oli täydessä vauhdissa. Väyrysen ensimmäinen Opeth-keikka oli alkanut.
Waltteri: – Vaikka treenaisi kuinka kovaa, keikka on aina oma maailmansa. Lavalla saattaa tulla teknisiä ongelmia, ja esimerkiksi monitorit voivat pätkiä. Ja vaikka tiesin, että osaan soittaa biisit vaikka unissani, ennen konserttia mieleen nousi silti epämiellyttäviä ajatuksia. Että mitä jos kaikesta huolimatta unohdan jonkun biisin rakenteen tai jotakin muuta katastrofaalista. Mutta ihan hyvin se sitten meni, vaikka pari mokaa sinne lopulta mahtuikin.
Mikael: – No, ehkä siellä oli pari virhettä, mutta ne olivat pieniä juttuja. Kuulijat eivät varmasti huomanneet mitään. Kun sitten istahdimme keikan jälkeen takahuoneen sohville ja nautimme pari lasia punaviiniä, fiilis oli aivan mahtava.
Waltteri: – Ajattelin ensin niin, että laitan kaikki somekanavat kiinni koko kiertueen ajaksi, ja pääsen samalla henkisesti helpommalla. Mutta sitten mietin, että Opeth on tehnyt oman valintansa, ja minulla on oma tyylini. Jos joku ei pidä soitostani, en voi sille yhtään mitään. Mutta kun sitten menin katsomaan joitakin kommentteja, ei sitä paskaa juuri tullutkaan niskaan.
Mikael: – Kun kiertue alkoi edetä, huomasin Waltterin osaavan ruoskia itseään todella kiitettävästi. Hän saattoi soittaa huikean keikan, mutta mies oli vedon jälkeen maansa myyneen näköinen. Hän pahoitteli tehneensä sen ja tuon virheen, mutta arvatkaapa mitä: ainakaan minä en ollut huomannut yhtään mitään!
– Tiedän, tiedän… Kun tulet uuteen bändiin, totta kai haluat naulata jutun saman tien. Waltteri yksinkertaisesti tahtoo olla täydellinen soittaja, ja ymmärrän tämän aivan täysin, sillä olen pitkälti samanlainen. Mutta olen myös sen verran varttuneempi, että osaan jo antaa itselleni vähän armoa.
– Muuten, tästä ikäerosta puheen ollen… Minähän voisin olla Waltterin isä, ja meille onkin kehittynyt hauskoja sutkautuksia tähän liittyen. Saatan esimerkiksi kehua häntä keikan jälkeen sanoilla ”good work, son”, ja vastaus on tietenkin ”thank you, dad!”
Waltteri: – Kolmen tai neljän keikan jälkeen oma itsevarmuus alkoi olla jo ihan hyvällä tasolla. Siinä vaiheessa pystyin jo vähän rentoutumaan ja nauttimaan meiningistä. Onhan näiden herrojen kanssa soittaminen ihan uskomatonta. Vaikka nyt Martin Méndez, muita yhtään väheksymättä… Onhan se paras basisti, kenen kanssa olen ikinä soittanut.
Mikael: – Hommaan kuuluu paljon muutakin. Soittotaito on äärimmäisen tärkeä juttu, mutta keikka vie silti vuorokaudesta vain pienen osan. Opeth on tiivis kollektiivi, ja tien päällä me esimerkiksi syömme tai kahvittelemme usein yhdessä. Ei ole itsestään selvää, että tällaiseen ”perheeseen” pääsee sisään tuosta vain… Olin onneksi tavannut Waltterin jo aikaisemmin, ja tiesin hänen olevan älykäs, kiva, kohtelias ja vaatimaton tyyppi. En toisin sanoen ollut huolissani tästä sosiaalisesta puolestakaan. Kun sitten olimme tutustuneet toisiimme vähän paremmin, Waltteri antoi meille kiitosta siitä, että hänen on ollut hyvin luontevaa ja vaivatonta tulla mukaan. Että ikään kuin olisi ollut jo vuosia tässä remmissä. Kas kummaa: meistä muista tuntui ihan samalta.
Adrenaliinin voimalla
Berliini, marraskuun neljästoista 2022. Opeth astui täyteen pakatun Admiralspalast-keikkapaikan estradille tasan kello seitsemän neljäkymmentäviisi, ja pian Ghost Reveries -klassikko Ghost Of Perdition oli täydessä vauhdissa. Väyrysen viidestoista Opeth-keikka oli alkanut.
Waltteri: – Settilista meni ihan uusiksi ennen syksyn toista rundia, ja treenasimme muun muassa vanhan Black Rose Immortal -kappaleen. Biisillä on mittaa parikymmentä minuuttia, ja siinä on todella monta erilaista osaa. Opettelin sitä osan tai pari kerrallaan. Jauhoin niitä oman aikani, ja siirryin sitten seuraaviin kohtiin. Vaikka biisi kestää näinkin pitkään, minulla ei ole mitään sen kummempia muistikikkoja. Kappale täytyy yksinkertaisesti treenata niin hyvin, että se tulee suoraan lihasmuistista.
Mikael: – Kun aloitimme Evolution XXX -rundin, debyyttikeikka kesti kaksi tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia. Se oli vähän liikaa, ja viilasimme settiä hieman lyhyemmäksi. Se ei tosin johtunut Waltterista… Vaikka mies huhki melkein kolme tuntia, keikan jälkeen hän näytti siltä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miten kova rumpalin täytyy olla teknisesti ettei hän väsy tuollaisen rupeaman äärellä?
Waltteri: – Jos tiedän etukäteen, että konsertista tulee todella pitkä, se pitää toki ottaa huomioon. Ei kannata vetää itseään heti kättelyssä ihan finaaliin, vaikka adrenaliinin voimallakin pääsee pitkälle. Ja kyllähän tuollaisten maratonvetojen jälkeen huomaa, että nyt on muuten vähän soiteltu!
Mikael: – Loppusyksyn settilistalle oli poimittu biisejä kaikilta meidän levyiltä, ja Waltterin työskentely oli taas pelkkää priimaa. Hän soitti vaivatta vanhempien Opeth-rumpalien (Axe, Martin Lopez ja Anders Nordin) mutkikkaimmatkin jutut, mutta hän teki kaiken paremmin kuin edeltäjänsä. Olin myös pyytänyt Waltteria tuomaan biiseihin mukaan omia mausteita, ja hän teki tälläkin saralla työtä käskettyä.
Waltteri: – Tältä kiertueelta jäi mieleen jokunen paikka. Esimerkiksi Lontoon-keikka tapahtui Eventim Apollossa, jonka entinen nimi on Hammersmith Odeon. Suhteellisen legendaarinen mesta. Ai niin: Bruce Dickinson tuli moikkaamaan meitä ennen esiintymistä, sillä ainakin Mikael tunsi hänet jo entuudestaan. Bruce myös katsoi koko keikan parvelta käsin. Olihan se varsin juhlavaa!
Mikael: – Waltteri on nyt näyttänyt kyntensä liverumpalina moneen kertaan. Ja arvaapa mitä? Nyt en malta odottaa sitä, että pääsemme työstämään yhdessä uutta musiikkia. Siitä tulee täysin oma juttunsa, sillä ”studiopaine” on toki aivan erilaista verrattuna keikkailuun. Minulla on myös usein varsin selkeä näkemys kappaleiden rumpuosuuksista, mutta homman tekee mielenkiintoiseksi se, etten osaa soittaa rumpuja. En siis välttämättä tiedä, mitkä jutut ovat soitannollisesti edes mahdollisia. Axe oli bändissä pitkään – viitisentoista vuotta – ja hänen soittotyylinsä iskostui meihin syvälle, mutta nyt edessä on kokonaan uusi askelma. Ja se innoittaa minua biisinkirjoittajana aivan valtavasti.
– Uuden materiaalin varsinainen valmisteleminen alkaa tänä keväänä. Yhtyeen kalenteri on jätetty tarkoituksella täysin tyhjäksi, sillä tarvitsen täydellisen sävellysrauhan. Prosessi on silti jo tavallaan käynnistynyt. Esimerkiksi viime yönä en saanut unta, kun päässä pyöri villisti eräs biisi, jota ei ole vielä millään tavalla kirjoitettu. Haluaisitko muuten kuulla jotain seuraavan levyn musiikillisista suuntaviivoista? Siinä tapauksessa joudun pahoittelemaan, sillä en osaa vastata vielä mitään.
Waltteri: – Jos Mikael ei malttaisi odottaa, niin en toki minäkään. Millaisia kappaleita sieltä syntyy tällä kerralla? No, tulee mitä tulee, niin onhan se päivänselvää, että Opeth-biisien rakentaminen ja nauhoittaminen tulee olemaan äärimmäisen mielenkiintoista. Enkä muuten malttaisi odottaa toistakaan juttua… Nimittäin ensimmäistä Suomen-konserttia Opethin kanssa!
Mikael: – Niin tosiaan, Waltterin kovin tulikoe on vielä edessä. Siis se keikka kotiyleisön edessä. Sovitaanpa nyt niin, että se tapahtuu ensi vuonna!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 2/23.
