Vuosi 2011 on alkanut Pelle Miljoonan kohdalla kiireisesti. Miehen legendabändi Pelle Miljoona Oy on tehnyt comebackin, ja samaan aikoihin kauppoihin on ilmestynyt tuore levy, jolla Pelle tulkitsee suosikkibiisejään jousien säestyksellä. Työn alla on myös albumillinen uusia lauluja.
Pelle Miljoona myöntää olevansa musiikkiduunari, joka suhtautuu samalla kunnioituksella kaikkiin hommiinsa. Ei pizzeriakeikoissakaan ole mitään halveksittavaa, kyllä niistäkin mestoista pystyy loihtimaan rockhelvetin!
Pelle Miljoona oli alkuvuodesta näyttävästi esillä, kun hänen legendaarinen Oy-yhtyeensä teki paluun. Porukka starttasi Albumiklassikot-konserttisarjan, jossa oman aikansa legendat soittavat alkuperäisillä kokoonpanoilla tunnetuimpien levyjensä biisejä. Pelle Miljoona Oy:n lisäksi kevään mittaan kuullaan konsertit Liekki plays Korppi, Keba plays Koko ajan go-go ja Lama plays Lama.
Haastattelun aikana Pelle Miljoona Oy on juuri startannut kiertueensa, ja Pelle sanoo että homma tuntuu hyvältä ja vuonna 1980 julkaistun Moottoritie on kuuma -albumin biisit kuulostavat aivan alkuperäisiltä.
– Soundi on ihan sama, vaikka Taskisella on joku uusi pörpötin sen Prophet-vitosen tilalla. Myös Andy on toiminut helvetin hyvin, se on ollut tosi skarppina ja motivoitunut, ja Sami samaten. On ollut poikamainen tunnelma. Itse asiassa Tumpilta löytyi himasta keikkalistakin vuodelta -80, ja me esitetään myös niitä biisejä mitä silloin kesälläkin soitettiin ennen kuin mentiin tekemään sitä levyä.
Pelle sanoo, että ehkä Pelle Miljoona Oy:tä kuullaan joskus vielä lisääkin lavalla. Mahdollisesti jopa ensi kesän festareilla, jos muut soittajat ehtivät mukaan omilta kiireiltään. Ja jos Andy on halukas, hän on aina tervetullut vierailemaan levyllä tai keikoilla, mutta mitään varsinaista bändihommaa ei ole ollut vireillä Andyn kanssa, vaikka sellaista onkin huhuttu.
– Kyllähän mua jännitti etukäteen, miten Oy:n treenit sujuvat, Pelle myöntää. – Kun me kokoonnuttiin ensimmäisen kerran, meidän piti ottaa vain kimppakuvia Nosturissa, mutta sitten me kelattiin että mennään tsekkaamaan muutama biisi Waltarin treenikämppään samalla kun ollaan täällä. Me painuttiin keltsuun ja soitettiin vittu koko setti läpi. Se tuntui helvetin hyvältä ja kaikilla oli rela fiilis. Ihan kuin kolmekymmentä vuotta olisi haihtunut ilmaan siitä välistä. Kyllä ne biisit oli tuolla tikapuuhermostossa.
– Kun alunperinkin tuli puhetta tästä turneesta, tajusin että se on tavallaan historiallinen välttämättömyys. Ennemmin tai myöhemmin me oltaisiin kuitenkin tehty joku vastaava rundi. Ihan vaan sen takia, että se jäi aikanaan tekemättä sillä alkuperäiskokoonpanolla.
Kun Moottoritie-albumi julkaistiin vuonna 1980, bändissä kitaraa soittanut Andy McCoy ja yhtyeen basisti Sami Yaffa lähtivät yllättäen lätkimään Tukholmaan, missä he perustivat Hanoi Rocksin. Niinpä Pelle Miljoona Oy ei ehtinyt tehdä levytyskokoonpanossaan yhtään keikkaa, vaikka albumi nousi myyntilistojen ykköseksi.
– Minulla oli muistaakseni sellainen fiilis, että jos Andy ja Sami haluaa luoda kansainvälistä uraa, tuo on ainoa tapa tehdä se, Pelle sanoo. – Niinpä ymmärsin kundeja. Ei siihen aikaan ollut nettiä ja videoita, sun piti itse olla läsnä jossakin paikassa jos halusit. Mutta tietenkin se ajoitus olisi voinut olla hieman toinen.
– Mutta se jäi vituttamaan, kun nämä vintiöt vei kitaristimme Stefanin styrkkarin. Stefuhan lähti jäljittämään sitä, mutta jätkiä ei löytynyt kun Hanoi Rocks oli jo kadonnut Tukholman metroverkostoon. Itse asiassa mä luulen ettei se edes ollut Andy vaan Sami, joka nappasi styrkkarin, mutta tämä on melkein komisario Palmun paikka. Tai Vares voisi alkaa tutkia tätä tapausta.
PELLEÄ JOUSILLA
Mutta on Pelle muutenkin ajankohtainen mies kuin Oy-rundin takia. Kauppoihin on ilmestynyt tuore levy, jolla Pellen biisejä esitetään tavallisuudesta poikkeavina versioina.
Pelle Miljoonan ja JJU Jousiensemblen albumi Halki ajan ja avaruuden tarjoilee mielenkiintoisen näkökulman Pellen musiikista. Idean takana on jyväskyläläinen kapellimestari Esko Eirola, joka otti viitisen vuotta sitten yhteyttä Pelleen, että hän oli tehnyt jousisovituksia tämän sävellyksistä.
– Eirola oli menossa esittämään näitä Pöllösovituksia Sammatin työväentalolla ja hän pyysi minua solistiksi keikalle, Pelle kertoo. – Mä tietenkin suostuin, koska se kuulosti niin mielenkiintoiselta. Me treenattiin sitten niitä biisejä paikallisen koulun jumppasalissa, ja tuli sellainen fiilis että vittu nämähän kuulostaa hyvältä. Eirolan sovitukset oli tosiaan helvetin hienoja, ja koko jutun sointi oli niin raikas.
Eirolan JJU Ensemblessä – nimi on lyhenne Jäljelle Jääneistä Unelmista – kuullaan kahta viulua, kahta selloa, kontrabassoa, kitaraa, saksofonia sekä lyömäsoittimia.
– Jo tuolla Sammatin työväentalolla tuli fiilis, että tämä pitäisi äänittää joskus kunnolla studiossa, Pelle sanoo. – Me ollaan vuosien varrella sitten esiinnytty joissakin eksoottisissa paikoissa kuten Suovanlahden nuorisoseurantalolla ja niin edelleen. Ja koko ajan on ollut se fiilis, että tämä pitäisi taltioida. Sitten mä näin Tampereella Headline Studiota pyörittävän Viitasen Janin ja annoin sille livetaltioinnin Suovanlahden keikasta. Jani innostui myös siitä, ja homma alkoi pikkuhiljaa edetä.
Albumin äänitykset tehtiin viime lokakuussa. Sysäyksen projektin lopulliseen käynnistämiseen Pelle sai Hesarissa julkaistusta Kordelinin säätiön apurahahakemuksesta.
– Mä ajattelin että nyt kerrankin elämässäni anon apurahaa, ja sain vielä Otto Donnerin suosittelijaksi, Pelle kertoo. – Samoilla lämpimillä me jo varattiin studiokin, mutta eihän säätiöltä tullut sittenkään latin latia. Mutta ilman Kordelinin säätiötä tämä levyprojekti ei olisi vielä käynnistynytkään, joten täytyisi laittaa levyyn kiitokset sinnekin suuntaan. Tarvitsee näköjään saada aina tuollainen ulkopuolinen sysäys, sillä levyttäminen oli pyörinyt mielessä kuitenkin jo viisi vuotta.
– Itse levyttäminen sinänsä oli tosi iisi juttu, hyvällä tavalla intiimi ja nopea. Me äänitettiin kaksi päivää taustoja. Se tapahtui melko lailla livenä, bändi soitti isossa huoneessa, Jani mikitti instrumentit ja patarummut, saksofoni ja marimba oli omissa kopeissaan. Muuten kaikki soitti samassa tilassa.
– Kun musiikki oli äänitetty, mä kävin laulamassa, ja lauloin tosiaan biisit yhdellä sessiolla, mitä en ole koskaan aikaisemmin tehnyt levytyksessä. Kahteentoista biisiin kului aikaa pari tuntia. Sattui vain niin helvetin hyvä päivä että ääni oli auki, ja oli niin helppo laulaa kun alla on hieno sointumatto. Ja tuttuja biisejä, joiden sanatkin muisti ilman papereita. Paitsi Moottoritien.
Monestiko olet esittänyt sen biisin elämäsi aikana?
– En tiedä, ehkä 1648 kertaa!
Halki ajan ja rakkauden levyllä -levyllä Pelle laulaa selvästi tarkemmin kuin usein ennen, ja hänen tulkinnoissaan on entistä pehmeämpiä sävyjä. Pelle myöntää, että muutkin ovat sanoneet samaa.
– Jotkut on sanoneet, että mä laulan itse asiassa paremmin kuin koskaan. Mutta se kai johtui just siitä, että taustalla oli niin hieno sointumatto, että oli nautinto fiilistellä sen mukaan. Esimerkiksi Hyvää yötä maailma oli ihan kuningasotto, se me otettiin täysin livenä. Siinä ei ole varsinaisesti mitään tempoa, on vaan se sellaista soljuvaa soitantoa.
Kun Pellelle huomauttaa, että levyltä paistaa läpi hieman samanlainen tunnelma kuin Bob Dylanin tuoreimmilta levyiltä, mies kiittelee sanoista.
– Mä luulin, että sä vertaat minua Frederikiin! Mutta onhan esimerkiksi Kuka sä oot ihan kuin Dylania alusta loppuun, huuliharppua myöten. Mukana on se kiireettömyyden fiilis, mistä mä myös pidän.
CASH KOHTAA CLASHIN
Pelle lähtee myös keikoille JJU Ensemblen kanssa. Maaliskuun 9. päivä on levynjulkkarit Sellossa ja ensi syksyksi on buukattu enemmänkin esityksiä.
– Tämän kokoonpanon tulevaisuus riippuu tietenkin siitä, millaisen vastaanoton levy saa, Pelle sanoo. – Mutta olisi ihan nasta esiintyä enemmänkin tuon porukan kanssa. Viime kesänä me oltiin keikalla Kajaanin Kaukametsän salissa, mikä on konserttisali, ja siellä oli niin eri fiilis tuollaisella jousisysteemillä, kun siellä on helvetin hyvä akustiikka. Tuollainen iso bändi soi niin hienosti.
– Solistin kannalta siinä on tosin se ongelma, että jos sä mokaat jonkin lainin tai jotain muuta, et voi alkaa kelata sitä, koska musiikki menee eteenpäin kuin juna. Jengi soittaa nuoteista, ja jos sä putoat siitä kyydistä, pitää sitten venata seuraavaa kertsikkaa tai jotain vastaavaa kohtaa. Otetaan vaikka Moottoritie esimerkiksi. Jos mä siinä ”maailman ääni liian voimakas on” -kohdassa käyn taplailemaan, että mites ne sanat nyt meni, niin mä huomaankin että bändi on jo kertosäkeessä.
Sovittaja ja orkesterinjohtaja Esko Eirola valitsi Halki ajan ja rakkauden -levyllä kuultavat kappaleet, mutta orkesterin keikkarepertuaariin kuuluu melkein saman verran lisäbiisejä.
– Mä en oikeastaan edes halunnut puuttua levylle valittaviin biiseihin, koska se oli parempi että joku muu valkkaa ne, Pelle sanoo. – Onneksi mukaan tuli sellaisia omia suosikkejani kuin Katulaulaja, Kuka sä oot ja varsinkin Rakkauden karavaani.
JJU Ensemblen lisäksi Pelle kiertää tietenkin keikkapaikkoja omankin bändinsä kanssa.
– Meillähän on United-trio, jossa on Mela kitarassa ja Tero Siitonen bassossa ja mä soitan rumpuja. Siitä on myös akustinen versio Acoustokarhut, joka on periaatteessa sama bändi mutta akustisilla soittimilla. Mela soittaa 12-kielistä, Terolla on akustinen basso ja mulla snadi rumpusetti. Se on sellainen camping-porukka, joka voi soittaa missä vaan pubin nurkassa. Meillä on siinä myös vähän eri repertuaari, enemmän balladimatskua.
– Tilannehan on nyt se, että mun soittaminen on myös mun duunia, ja minäkin olen työmies, joten en halveksu millään tavalla pubikeikkoja ja pizzeriannurkkia. Niissä on ihan oma fiiliksensä. Siinä saa Suomesta vähän erilaisen kuvan kuin isommilla areenoilla. Se on sellaista ruohonjuuritason tai mallasjuuritason meininkiä.
– Jos on esimerkiksi jossain Helsingin lähiössä pubikeikalla, me viedään yleensä kamat sinne iltapäivällä tai alkuillasta ja tehdään soundcheck. Silloin baarissa on vielä nämä päivävuorolaiset örisemässä, ja monesti kuulee että eivittusaatana. Mutta kun sinne menee illalla varsinaiselle keikalle, monesti jengi on vaihtunut ihan totaalisesti. Tuollainen kaljajuottola saattaa muuttua illalla rockhelvetiksi!
Pellen United-trio on tehnyt jo demoja omaa albumiaan varten. Alkuaan sen piti ilmestyä jo tänä keväänä, mutta sitten tajuttiin ettei ollut mitään järkeä julkaista sitä niin lähellä jousilevyä.
– Kun demoja on tehty, tajusin että haluaisin United-levylle jonkinlaista kantrahtavaa meininkiä. Ne biisit kertoo kaikki tavallaan Suomesta, ja sitä voisi kuvailla sanoilla Johnny Cash goes Clash. Tosin nyt kun me ollaan treenattu niitä biisejä kolmestaan, me kelattiin jo vähän, pitäisiko bändiä laajentaa ja ottaa mukaan rumpali. Se voisi tehdä keikoista helpompia, mutta toisaalta ryhmä on hitsautunut niin hyväksi comboksi, että ehkä me jatketaan näin.
Pelle matkaili vuodenvaihteessa Meksikossa. Naisseuralaisen kanssa kierreltiin maata kuutisen viikkoa, ja Pelle alkoi jo kehitellä siellä uutta kirjaakin. Paperit pantiin kuitenkin hetkeksi syrjään, sillä kevät kuluu kuitenkin bändijuttujen kanssa.
Mutta tulevatko meksikolaiset sävyt kuulumaan Pellen tulevassa musiikissa?
– Ei tosiaan, Pelle naurahtaa. – Sikäläisestä musiikista sai ihan tarpeeksi paikallisissa busseissa, missä on takapenkin paikalla bassoboosterit. On ihan hirveää kun menee istumaan sellaiseen ja ne paukuttaa ihan täpöillä. Se on kyllä hienoa musaa, mutta itse bussimatka voi olla aika surrealistinen kokemus. Mitä isommat kamat, sen parempi dösä!
Teksti: JUHO JUNTUNEN