EN OO KEITTÄNY ENKÄ MYYNY
Anarkisti
— Tässä on minun ja Valtterin tekemä teksti. Säkeistöt painottui meikäläiselle ja väliosa Valtterille. Tietysti tekstistä voi vetää väärän johtopäätöksen, että kaikki anarkistit ja aktivistit on kusipäitä, mutta siitähän ei ole kysymys. Kyse on nimenomaan siitä, että toiminnoissa näkyy hangaround-porukkaa, joka on mukana täysin itsekkäistä tarkoitusperistä ja ne ottaa rahat pois niillä asioilla. En ole myöskään ymmärtänyt tällaista hit and run –tyyppistä toimimistapaa, että juostaan karkuun. Jos kerran olet jotain mieltä ja haluat toimia, niin tee se mutta vastaa niistä teoistasi. Se on reilua peliä. Ja nämä mielenosoitukset kun naama on peitetty. Miksi? Jos on jotain sanomista, seiso sen takana.
— Onhan minuakin kysytty politiikkaan. Se on vähän samalla linjalla kuin pyydettiin Tanssii tähtien kanssa –ohjelmaan, mutta en lähtenyt. Mutta minusta vaaleissa pitäisi olla sellainenkin mahdollisuus, että voi antaa sellaisen äänen että ottaisi joltakin toiselta pois. Vaikka jos et tykkää keskustapuolueesta, voisit antaa niille miinusäänen.
Bacchuksen tiellä
— Eka singlebiisi. Täytyyhän sitä olla singlebiisi, jotta radiossa osataan soittaa jotain albumilta. Tänä päivänähän ei ole musiikkitoimittajia, on vain radiopersoonia jotka lukee uutisia ja levy-yhtiöiden lähettämiä tiedotteita.
— Jarkko Martikaisen tekemä sanoitus on ihan loistava, tällainen born to be wild paitsi himassa. Kun suomalainen mies irrottelee, se irrottelee niin pitkään että pääsee ovelle, josta vaimo käskee takaisin sisälle. Olkoon tämä kunnianosoitus rillumarei-kulttuurille ja Irwin Goodmanin tuotannolle.
Australia
— Teksti on meikäläisen, ja sillä tavalla olen tähän omaa elämääni sotkenut, että kuvaan isän näkövinkkelistä oman tyttären lähtöä vuodeksi Australiaan. Lapsi lähtee kotoa ja aikuinen palaa takaisin. Maailma muuttaa. Siitä tuo tarina on, ja jollain tavalla itselle oli hirmu tärkeää pukea se sanoiksi. Erilaisuudessaan se biisi on siellä hyvin piristävä. Minusta oli kiva kilkutella siinä mandolaa, vaikka Mikko Karmila mulle naureskellen sanoikin, että opettele soittamaan. En ymmärrä sitä kritiikkiä, koska mun mielestä mä soitin ihan fantastisesti.
Pääsenkö taivaaseen?
— Tarina lähti liikkeelle kun olin hyvän ystäväni hautajaisissa Tampereella joulukuussa. Hänellä oli asiat kunnossa ja hän oli vahvassa uskossa. Minusta on hienoa, jos ihmisellä on oikeasti asia mihin ne luottaa, ja sillä tavalla helpottaa elämää. Olen kateellinen sellaisille ihmisille. Mutta näissä asioissa minua ärsyttää tietyt kirkonmiesten selitykset. Veli Saarikankaan mielestä masennus on syntiä, ja tuossa mennään jo sellaisen rajan yli että pian löytyy kivet kouraan. Eikö meillä pitäisi ihan itsellä olla se yhteys yläkertaan, minkä ihmeen takia me tarvitaan ketään siihen väliin?
— Luullaan että käymällä kirkossa ja kuulumalla johonkin yhteisöön lunastetaan lippu jonnekin. Eihän se niin mene! Ja nyt varmaan loppuu se kyseleminen kirkkokonsertteihin. Kirkossa esiintymisestä olen aina kieltäytynyt hyvässä hengessä ja anteeksipyydellen, koska minulla paperit ei riitä siihen hommaan. Jos sinne lähtee vetämään, täytyy sitten olla sinut niiden asioiden kanssa, ja minä en ole.
Kuningas
— Tämä oli esillä jo edellisessä levysessiossa, mutta jäi sieltä pois. Valtteri kuuli demon ja sanoi että tämähän on hyvä biisi. Tekstihän on Seppo Lampelan eli Liekehtivän Sikiön eli Steen 1:n tekemä, ja siinä kuvaillaan kunkkua joka syö eväsleipiä ja makkaraa. Siinä oli Stenkalla jämäkämpääkin tekstiä, mutta opettajan punakynä vähän viuhui, että en minä voi sanoa tuollaista ääneen.
Peilin edessä
— Tämä on nyt se itsesääliloraus, joita ei ole mun mielestä tällä levyllä kuin yksi. Toisaalta tässä on vähän kokoavana ajatuksena se b-osa, että mies on niin pihalla elämästään, että seisoo panemassa peilin edessä nimilappua rintaan, että ainakin penskat nyt tunnistaa kun näkee nimen. Tämä on jollain tavalla sisarbiisi edellisen levyn nimikappaleelle Loppuun ajettu.
Sukujuhla
— Rumpalimme Jussi Lammen tekemä teksti, joka perustuu tositapahtumiin ja hänen sukuunsa. Tämä on ensimmäinen kerta kun Jussi on tekstittäjänä, ja hän on erittäin hyvä kirjoittaja.
— Sehän on hirmu hauskaa, että Jussi Lampea pällistellään keikoilla edelleenkin, että sehän osaa soittaa rumpuja — tai ehkä se osaa näytellä rumpujen soittamista niin helvetin hyvin.
Ikääntynyt soittomies
— Tässä on Jukka Virtasen teksti. Tutustuin Jukkaan vuosia sitten ja nyt olin mukana miehen 75-vuotisjuhlakonsertissa ja Sanat Jukka Virtanen –levyllä. Niihin aikoihin Jukasta tehtiin paljon haastatteluja, ja monissa toistui se sama teema, että häntä harmittaa kun kuollessa täältä joutuu lähtemään pois, kun täällä on niin hauskaa. Se oli minulle karvat pystyyn nostattava elämänviisaus! Olisi se asenne, että täällä on helvetin mukavaa ja jokainen päivä on arvokas.
— Niinpä pyysin Jukalta tekstiä tuosta aiheesta, ja hän puki sen soittajan muotoon ihan omatoimisesti. Valtteri sävelsi tekstin, ja sitten Otto Virtanen sovitti sen sävellyksen fagotille.
Hetki hautausmaalla
— Tätä Ismo Alangon biisiä on vedetty keikoilla, ja Mikko Karmila kysyi että eikö sitä kannattaisi laittaa levylle. Minä ihmettelin, että mihin rooliin sen kannattaisi laittaa, sillä mun mielestä se ei sovi levyn kokonaisuuteen. Mutta mä kysyin Ismolta luvan siihen ja me päätettiin että laittaa se bonusraidaksi levyn kokonaisuuden jälkeen.
Minä
— Summaus meikäläisen musiikillisesta urasta. Siitä alaikäisen haaveilusta ihan tähän päivään. Niin kuin mä jo pentuna sanoin, että haluan iskelmälaulajaksi tai työttömyyskortistoon. Kaikki on totta mitä laulussa sanotaan. Tässä mä kuvaan musiikillisen elinkaareni, myös kritisoimalla ja ironisoimalla omaa tekemistä aina Lyijykomppaniaa ja Niskalaukausta myöten.
Teksti: Juho Juntunen
Lue Timo Rautiaisen ja Valtteri Tynkkysen haastattelu uudesta Soundista