Olihan se aikamoinen paketti Helsingin marraskuisen synkässä ja tihkusateisessa maanantai-illassa: nimittäin Arch Enemy, Amorphis, Eluveitie ja Gatecreeper Helsingin jäähallissa.
Bakkanaalin avasi amerikkalainen death metal -lupaus Gatecreeper iltakuudelta. Tai no, ehkä ne lupaukset lunastettiin jo viime vuonna soitetulla Ääniwallin-keikalla, joka oli ihan hemmetin kova. Tällä kerralla hieman mietitytti, että mitenkähän solisti Chase Masonin kipparoiman Gatecreeperin räväkkä touhu iskee ison – ja tässä vaiheessa vielä varsin väljän – hallin lavalta käsin, mutta kyllähän bändi todisti vastaansanomattomasti, että ”vanhan koulukunnan skandi-death” toimii näissäkin puitteissa komeasti. Gatecreeper louhi raivoisasti, energisesti ja räkäisesti, ja teki tämän melkein paremmin kuin kukaan muu tällä hetkellä – ainakin uudemman polven bändeistä. Erittäin hyvä avaus.
Sveitsiläislähtöinen folk metal -poppoo Eluveitie kirmasi lauteille seuraavana, ja Arch Enemyn isosta produktiosta johtuen lähemmäs kymmenestä muusikosta koostuneelle Eluveitielle tuli todella ahdasta estradin etuosan rajatulla alueella. Mutta mahtuivat kuin mahtuivatkin.
Chrigel Glanzmannin johtama ryhmä on ammattitaitoinen, mutta bändi oli tänä iltana hieman väärässä paikassa, vaikka kaikkien esiintyjien ei toki tarvitsekaan olla samasta puusta veistettyjä. Eluveitie oli ihan kiva, mutta tällä kerralla homma ei kuitenkaan tuntunut lähtevän sen kummempaan lentoon.
Kotiyleisön suosikki Amorphis oli toista maata. Viidenkymmenen minuutin setti oli luonnollisesti aivan liian lyhyt, mutta onneksi bändi paiskaa loppuvuodesta vielä oman pääesiintyjärundinsa Suomessa. Sitten kuullaankin tuplasti pidempiä konsertteja.
Amorphis oli tänäänkin juuri niin kiistattoman hyvä kuin Amorphis tapaa olla. Otetaan esiin vaikkapa livesoundi: äänimaisema oli ainakin salin etuosassa niin hemmetin tasapainoinen, voimakas ja täyteläinen, että harvoin vastaavaa pääsee edes kuulemaan.
Soitossa ei tietenkään ollut moitteen sijaa, ja silmänruokaakin oli tarjolla – esimerkiksi sen suhteen, että bändin basistina toimi sessiomuusikko, Dimmu Borgirista lainattu Victor Brandt. Toki myös Amorphisin varsinainen basisti, tältä rundilta sivussa oleva Olli-Pekka Laine, nähtiin lyhyesti lavalla, sillä mies tulkitsi setin viimeiseksi jääneen The Bee -kappaleen. Sen jälkeen estradilla koettiinkin harvinainen seitsemän Amo-muusikon yhteiskiitos, sillä myös Brandt liittyi suomalaisyleisöä kumartaneeseen rivistöön.
Moshpitiä tauotta pyörittäneen pääesiintyjä Arch Enemyn tasosta taas kertoo jotakin esimerkiksi se, että bändi saattoi vaikuttaa kiertueen loppupuolen maanantai-iltana hieman turhankin rutinoituneelta, mutta silti yhtyeen show jaksoi kantaa alusta loppuun – vieläpä helposti. Kelloa ei tarvinnut sen kummemmin vilkuilla ja oluthanojen ääreenkään ei tehnyt mieli.
Arch Enemyn lavakattaus ja erikoistehosteet eivät olleet suurimmasta päästä – esimerkiksi pyroja ei nähty lainkaan – mutta aivan törkeän hieno valoshow korvasi ”puutteita” todella hienosti. Lava oli täynnä erilaisia spotteja ja yhtyeen teknikko oli suunnitellut AE-biisejä aivan mahtavasti tukeneen ”valoisan ilotulituksen”. Ei tule ihan heti mieleen, milloin valohenkilö olisi tuottanut näin komeaa jälkeä.
Entä settilista? Peruskauraa. Mukana olivat luonnollisesti suurimmat hitit – The Eagle Flies Alone, Ravenous, No Gods No Masters ja niin edelleen – ja muutamia harvinaisempia sekä uudempia täsmäiskuja. Joku voisi todeta, että Michael Amottin ryhmä voisi rohkeasti tehdä isompiakin muutoksia settiinsä, mutta sitten on se toinen puoli: joka ilta paikalla on lukuisia ihmisiä, jotka näkevät ko. yhtyeen ensimmäistä kertaa. Ja jos hittejä ei tule, he joutuvat poistumaan paikalta hyvinkin pettyneinä. No, bändin debyytti Black Earth juhlii ensi vuonna kolmekymppisiä… Olisiko siinä pienen teemakiertueen paikka?
Ja onhan se todettava, että kun viimeinen biisi Nemesis ilmapalloineen päättyi ja outro Fields of Desolation lähti soimaan, paikalta näytti valuvan ulos hyvinkin tyytyväisen oloista porukkaa. Tosiaan, voisihan sen viikon ensimmäisen päivän käyttää turhemminkin.
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
Lue myös: Arch Enemy, Amorphis, Eluveitie ja Gatecreeper Helsingissä – katso massiivinen kuvagalleria