Kreator, Carcass, Exodus ja Nails
Ancienne Belgique, Bryssel, Belgia
25.3.2026
Kun Kreator astelee lavalle Carcassin, Exoduksen ja Nailsin lämmitettyä lauteet, vanhan kliseisen lauseen voi huoleti ottaa käyttöön: nyt on suuren urheilujuhlan tuntua! Tien päälle yhdessä lähtenyt joukkio on sellainen, joka on yksinkertaisesti pakko nähdä livenä.
Illan draaman kaari kävi selväksi jo pelkästään esiintymisjärjestystä vilkaisemalla. Amerikkalainen Nails erosi selvästi muista yhtyeistä grindcoren ja hoocee-punkin vaikutteidensa ansiosta, ja bändin rooli oli ilmeinen: Nails täräytti ääritylyllä metallijytinällään päät sekä palleat tyhjiksi, ja loppuillan esiintyjien tehtävänä oli täyttää ne tymäkällä thrash metalilla. Iloisinta oli huomata, että sali oli jo varsin täynnä Nailsin keikan aikana, kun yleensä illan aloittaja joutuu soittamaan käytännössä pelkille seinille.
Exoduksen alkunauha oli niinkin maltillinen kuin Queenin We Will Rock You, kun oletusarvo oli vähän pahaenteisempien valintojen puolella. Exodus on lavalla kuin epätoivon lannistamien ihmisparkojen periksiantamatonta pyristelyä ja puhdasta pelottavaa vihaa, eivätkä vuodet ole oikeastaan muuttaneet asetelmaa millään tavoin. Vaikka ukot alkavat lähestyä eläkeikää, asenne on jotakuinkin sama kuin 80-luvulla.
Erikseen on todettava, että bändin laulaja Rob Dukes on kyllä vihainen hahmo. Kaoottiselta näyttänyt riehuminen starttasi heti ja mies alkoi houkutella yleisöä pittiin jo alkunauhan soidessa. Jotakin salissa alkoi tapahtua, sillä pian mellakka-aidan yli alkoi valua väkeä, joskin totuuden nimissä varsin maltillisesti. Olihan ilta sentään vielä kovin nuori.
Exoduksen kolmen vartin puristus pisti mukavasti veren kiertämään ja loi jännitettä Carcassin varalle. Brittiyhtyeen noustessa lavalle kaikki vaikutti hyvältä, mutta aika pian mieleen hiipi tunne, ettei bändi ole oikein tilanteen ytimessä. Bändi kärsi lievästä ponnettomuudesta, ja bändin ajatukset tuntuivat harhailevilta.
Toki Carcassin pitkä kokemus kuului ja näkyi siinä määrin, että bändi pystyi järjestämään omassa lajityypissään varsin viihdyttävän ja pontevan musiikkituokion, vaikka yleisön puolella oluthanojen kutsu tuintui joillekin olevan houkuttelevampi vaihtoehto kuin vaikkapa Exoduksen setin aikana.
Exodus ja Carcass ovat totta kai merkittäviä metallisuuruuksia, mutta Kreator on noussut molempien ohi, ja ihan ymmärrettävistä syistä. Kreator on selvästi kokonaisvaltaisempi ja laaja-alaisempi kokemus kuin kiertueveljensä, ja Mille Petrozzan lavakarismassa on ylittämätöntä voimaa.
Kreatorin keikan aluksi kuunneltiin Barry McGuiren Eve Of Destruction ja katseltiin lavan eteen pystytetyltä valkokankaalta tiivistetysti sanottuna ihmiskunnan historiaa ja hulluutta käsittelevä lyhytelokuva. Oli komean näköistä, kun bändi alkoi filmin päätyttyä soittaa valkokankaan takana ja yhtyeen silhuetit piirtyivät muutamaksi sekunniksi kankaalle, ennen kuin se putosi pois edestä ja Kreator pääsi kunnolla irti.
Takavuosina thrash-bändit pitäytyivät varsin vaatimattomissa lavarakennelmissa ja asia pätee monien orkestereiden kohdalla edelleenkin. Kreator ei kuitenkaan peittele prameiluaan, vaan yleisölle tarjottiin täysi visuaalinen elämys hirviöpatsaineen ja massiivisine rumpukorokkeineen.
Kreator on vahva yhtye levyillä, mutta sitä se on myös lavalla. Bändi pystyy toisintamaan musiikkinsa jäntevyyden livenä helpon oloisesti, ja yhtyeen vaivattomuuden ansiosta yleisön joukossa on helppo keskittyä ottamaan vastaan bändin tarjoilema kaikkia aisteja hivelevä taidenautinto.
Koko bändi näytti elävän hetkessä joka solullaan ja Petrozza suorastaan kihisi, kun hänellä oli tavattoman kiihkeä tavoite saada sanomansa perille. Ja perille sanoma oli mennyt ainakin sen perusteella, miten ihmiset tuntuivat muistavan jo uusienkin biisien sanat.
Kreatorin keikka oli siis hieno kruunu varsin upean illan päätteeksi. Moista vanhan liiton konkareiden yhteistä juhlailtaa pääsee todistamaan sen verran harvoin, että tilaisuuteen on syytä tarttua, kun sellainen kohdalle osuu.
Kreator, Exodus, Carcass ja Nails esiintyvät Helsingin jäähallissa 21. huhtikuuta.
Teksti ja kuvat: Marko Säynekoski
