Ruotsalaisen Anna von Hausswolffin massiivinen kuudes albumi on niin hieno, että sen huiput saavat kaikki mielihyväreseptorit tuikkimaan. Iconoclastsin sotahuudot ovat rakkaudenjulistuksia siinä missä vapaudenkaipuu vaatii rinnalleen tietyn määrän kaaosta.
Suuri osa kappaleista käsittelee rakkautta, ja niihin mahtuu aurinkoisissa avaruuksissa liitävien soinnikkaiden linjojen lisäksi kosolti riivatun järeää pauhua. Von Hausswolffin ääntä voi ylistää monesta suunnasta, mutta erityisen kunnioituksen ansaitsee hänen kykynsä ilmentää aavaa tunnespektriä.
Sanoitukset sisältävät maailmojenkokoisia totuuksia, joiden perusteellisuus tärisyttää. Niissä on nykyaikaan linkittyvää palavaa akuutin tuntua ja juuria vuosisatojen taa. Runollisuudessa kuuluu esimerkiksi persialaisen suufimystikon Rumin kirjoitusten henki. Kipeässä paremman maailman kaipuussa taas on mielenosoituksissa huudettujen rytmikkäiden iskulauseiden tuntua.
Von Hausswolffin musiikille tyypillisten urkujen lisäksi albumilla soi sovussa perinteisempi rock ja elektroninen tuotanto. Kunnianhimoisten sovitusten yksityiskohdat kannattelevat kauniisti von Hausswolffin maagista missiota tavoittaa musiikissaan jotakin jumalallista.
