Levyarvio: Anna von Hausswolff kutoo kauniin unen harson – All Thoughts Fly on lohdullista melankoliaa

Arvio julkaistu Soundissa 9/2020.
Kirjoittanut: Mikael Mattila.

Arvio

Anna von Hausswolff
All Thoughts Fly
Southern Lord

Massiivisten studioalbumiensa välissä Anna von Hausswolff julkaisi pari Källan-nimistä kokeellisempaa ep:tä, jotka rakentuivat liki pelkästään urkuhuminan ympärille. Edellisalbumi Dead Magicin (2018) goottilainen monoliittisuus sai toivomaan, että von Hausswolff tekisi enemmänkin Källanin tyyppisiä kokeiluja. No, All Thoughts Fly on juuri sellainen.

Von Hausswolff on ollut tekemässä kirkkouruista uutta trendisoitinta. Viime vuosina omia urkuteoksiaan ovat levyttäneet maannaisen Ellen Arkbron lisäksi ainakin säveltäjät Sarah Davachi ja Kali Malone.

Verrokkien konseptuaaliseen rajapinta-avantgardeen nähden All Thoughts Fly tuntuu intuitiivisemmalta, jopa romanttiselta. Se flaneeraa ja ihmettelee. Yksi levyn huippuhetkistä, Sacro Bosco, on nimetty Italiassa sijaitsevan, kummallisen patsaspuiston mukaan. Juuri tällaista ikivanhan kivipuutarhan mystiikkaa albumilla on.

Hypnoottisen lehteileväksi kasvaa myös nimiraita, jota kuunnellessa unohtaa, ettei päällä olekaan sekvensseri. Levyn lopussa karusti ujeltava Outside The Gate tuo mieleen Tim Heckerin melodramaattisen äänirojun.

All Thoughts Fly kutoo kauniin unen harson; tunnelman, joka säilyy. Tämä on sydämeenkäypää, jopa lohdullisen melankolista musiikkia.

Lisää luettavaa