Anna von Hausswolffin uutuus on yksi raskaimmista göteborgilaisen artistin tekemistä albumeista – ilman ensimmäistäkään kitaravallia

Arvio julkaistu Soundissa 2/2018.
Kirjoittanut: Arttu Tolonen.

Arvio

Anna von Hausswolff
Dead Magic
City Slang

Anna von Hausswolffin uusin levy on rakennettu Kööpenhaminan Marmorikirkon urkujen ympärille, mutta levyn maailma on täysin uniikki ja sataprosenttisesti artistin oma. Von Hausswolffin musiikki on saanut yhtä lailla vaikutteita modernista klassisesta ja psykedeelisestä rockista kuin itäeurooppalaisesta kansanmusiikista, avant-metalista sekä dronesta ja vaikeasti luokiteltavista eksentrikoista kuten Yma Sumac tai Scott Walker.

Kuulostaa hirveältä sotkulta, mutta von Hausswolffin persoona on niin vahva, että paketti pysyy kasassa.

Dead Magic on joillain tavoilla yksi raskaimpia kuulemiani göteborgilaisen artistin tekemiä levyjä, mutta ilman suunnattomia kitaravalleja. Painostavuus on saatu aikaan puhtaasti tunnelmoinnilla ja pastoraalisella painostavuudella. Von Hausswolffin musiikissa on aina ollut shamanistinen sekä tribaalinen puolensa ja tällä levyllä ne korostuvat.

The Mysterious Vanishing Of Electra on monella tapaa levyn keskiössä – hysteerinen ja tumma kuin goottilainen katedraali. Dead Magic on myrskyisä levy, josta on vaikea sanoa kurottaako se taivaaseen vai helvettiin.

Lisää luettavaa