Pitkän linjan perinnerockryhmän ei voine odottaa tekevän enää kulta-aikojensa ässäalbumia, vaikka kovatasoista tuotantoa siltä on totuttu saamaan myöhemminkin. Kymmenes albuminsa, toinen toisen comebackin jälkeen, yltää kuitenkin jopa katalogin vahvemmalle puoliskolle.
Buugi on vetävä, soitto rullaa ja melodiat hersyvät. Juurevuus, groove ja rento meininki saavat kaverikseen rapsakan soinnin.
Analogimaailmassa mittarit heiluisivat ihanasti punaisella ja mukailisivat lämmöllä ruvelle menevää ääntä. Yhtye saa soundista hienoa lisäbuustia retroilevaan otteeseensa. Vielä kun senkin puitteissa on vaihtelua, kokonaisuus on kaukana puisevasta. Materiaali on koostettu moniulotteisen linjakkaaksi paketiksi, vaikka iiseimmät hiturit on jätetty pois.
Robinsonin veljekset osaavine tovereineen saavat välitettyä musiikin riemun, rehvakkaan asenteen ja sielukkuuden tarttuvassa, mukaansatempaavassa ja rehellisessä muodossa. En muista innostuneeni Black Crowesin levystä näin kovasti vuosikymmeniin.
