Kesällä 40 vuotta täyttänyt Joose Keskitalo on tehnyt musiikkia noin puolet elämästään. Siinä ajassa hän on luonut tusinan pitkäsoiton mittaisen katalogin, jonka laadulle, laajuudelle ja syvyydelle ei tästä maasta juuri verrokkeja löydy. Hypervakavan, groteskin, hengellisen ja humoristisen rajaamalla alueella hän on tehnyt täysin omalakista musiikkia välillä itsekseen, välillä Kolmannen Maailmanpalon ja viime vuosina täydelliseksi kumppaniksi osoittautuneen The Mystic Revelation Of Teppo Repo -yhtyeen kanssa.
Moniin suuntiin versova Orfiset laulut -tuplaeepos asettunee etenkin musiikillisesti tarkastellen katalogin yhdeksi kulmakiveksi, niin luontevaa Keskitalon ja ystäviensä ilmaisu on ja niin täydellisesti levykaksikon poimuissa on edustettuna Keskitalon ilmaisun koko tyylikirjo.
On äärimmilleen pelkistettyä folkia ja sen vastapainona veikeätä ja rikkaasti sovitettua svengiä. Tuntuu, että ilmaisuun on löytynyt aiempaakin enemmän herkkyyttä ja dynamiikkaa. Akustinen, puhaltimien sopivasti rikastama soundi on 60-lukulaisen lämmin. Keskitalon paljas laulu soi poikkeuksellisen kauniisti ja koskettavasti.
Keskitalon ja ystäviensä levykaksikon poimuissa on edustettuna Keskitalon ilmaisun koko tyylikirjo.
Levykaksikolla on mittaa reilu tunti, mikä mahdollistaa kiireettömät harhailut sivupoluilla ja antaa yhtyeelle rauhan tutkailla, minne musiikki heitä tahtoo viedä. Välillä se vie dubhuuruihin tai loputtomilta tuntuviin hippijameihin – tavallaan kamalaa, mutta jotenkin sekin tuntuu perustellulta osalta tätä möhkälettä.
Joose Keskitalon epätavalliset tekstit eivät ole ainakaan itselleni koskaan tuntuneet erityisen samaistuttavilta, mutta aina niiden kummalliseen maailmaan on kuitenkin päässyt sisään. Toisinaan ne ovat onnistuneet koskettamaankin. Orfiset laulut on siitä kulmasta kinkkisempi tapaus, sillä albumien tekstimaailma nojautuu antiikin Kreikan tarustoihin. Kielen tasolla löytyy jykeviä ilmaisuja ja väkeviä mielikuvia, mutta jumalien, nymfien ja muiden erikoishahmojen seikkailut jäävät väkisinkin etäisiksi. Ensikuuntelujen pinnistelyjen jälkeen huomaankin suhtautuvani näihin teksteihin lähinnä merkityksistä vapaina mantroina. Se sopii kuvioon, sillä musiikillisestikin kappaleet tuntuvat viihtyvän kiireettömän mietiskelevissä tunnelmissa.