Uuden brittirockin raketti Wolf Alice on saavuttanut reilussa kymmenessä vuodessa kotimarkkinoillaan kasvun rajat. Brit- ja Mercury-palkinto on taskussa, Glastonburyn huippuslotit soitettu. Bändin neljäs albumi on kenties ajateltu maailmanvalloituslevyksi. Ainakin The Clearing on ilmeinen think big -albumi, jota tuetaan ison yhtiön massiivisella somekampanjoinnilla.
Wolf Alice on sikäli normaali aikamme yhtye, että sen nykyhetkessä kiinni oleva rock on täynnä siteitä menneeseen. Tähänkin asti se on napsinut vaikutteita mukavasti monista laareista. Välillä on folkattu, toisinaan oltu varsin ysäriä. Karismaattinen Ellie Rowsell on Wolf Alicen identiteetin kiteyttäjä, joka nivoo asiat yhteen väkivahvalla laulullaan.
The Clearing on yhtyeen levyistä ehdottomasti 70-lukulaisin – hyvässä mielessä. Johtoajatuksena ei ole retrosoundi vaan lupa olla korskea ja tyylillisesti elastinen. Taiderockaava teatraalisuus sopii hyvin countryvibojen kaveriksi. Mahtipontinen balladi on kuninkuuslaji, joten pateettinen The Thorn avaa koko show’n.
Rönsyilyn ja linjakkuuden välillä steppailevaa mäjäystä ei voi syyttää ideaköyhyydestä. Normista poiketen levyn musiikillinen ydin on vahvempi kuin pintasilaus. The Clearing voisi olla pään posauttava täysosuma, mutta paikoin kireältä ja vaisulta tuntuva miksaus jättää kuuntelukokemuksen inasen vajaaksi. Katto on korkealla ja seinät leveällä. Miksi ei räjähdä?!